Paluu töihin ja rentoa Disney-elämää

Neljän ja puolen vapaapäivän jälkeen töihinpaluu oli raskasta ja omituista, kun tahtoi koko ajan mennä sanat ja etenki kielet sekasin. ”Oui madame, c'est after the station” Oli kuitenkin mukava olla töissä, jotenkin päivän ongelmat oli pieniä, ja tein ekaa kertaa ikinä myöhäisen closingin, eli aloitin neljältä ja lopetin puolilta öin, kun puisto on jo mennyt kiinni.

Meille saapuu edelleen koko ajan uusia työntekijöitä, mikä on vähän outoa. Mutta joka tapauksessa on mukava, kun saa olla seniorin asemassa ja neuvoa uusia. Tässä vaiheessa tiedän jo aika hyvin kaikesta kaikkea, niin työ on stressittömämpää, kuin aluksi.

En voi ehkä kertoa tarpeeksi hyvin teille, kuinka mahtava Disney Village meikästä on. Se on auki joka päivä, ilmainen sisäänpääsy (siis sinne pääsevät muutkin, kuin puiston asiakkaat) ja siellä on tämän edellämainitun Buffalo Bill's Wild West Shown lisäksi mm. vajaat kymmenen putiikkia, elokuvateatteri, 4 baaria ja vajaat kymmenen ravintolaa, kuten MacDonalds, Starbucks ja uusi Earl of Sandwich, josta saa _todella_ hyviä lämpimiä voileipiä. Village on Disneyn järven rannalla, ja järven päällä on Panoramaqique, kuumailmapallo, jonka kyytiin voi nousta katselemaan Disneyn maisemia. Lisäksi kolme Disneyn hotellia sijaitsee järven rannalla.

Musta on ihana käydä töitten jälkeen vaikka vain pyörähtämässä Villagessa. Viime viikolla, kun olin stressaantunut, kävelin sinne töiden jälkeen, ja melkein samantien Villagen poikki saapui Wild West Shown paraati. Spektaakkelin hahmot ratsastivat siitä ohi hevosineen promootiotarkoituksissa. Päiväni pelasti varmasti se, kun itse Buffalo Bill vilkutti miulle! Musta taantuu joku lapsi, silloin kun oon Disneyllä vapaa-ajalla. Sen jälkeen hain Starbucksista mansikka-kerma-frappucino -asian, joka on kuin mansikkapirtelöä. Se kruunasi koko päivän.

Myös viimeksi kun kävin Villagessa shoppailemassa, kämppis sai vihdoin yllytettyä siihen, mitä jo haaveilin silloin kuin porukat oli täällä käymässä: ostin Stitchin! Semmoisen ison halikaverin! Se on ihana :] Enkä tiiä, miten saan sen Suomeen, ko se on tuommoinen polvenkorkunen :D

Kassaa ja kuumetta

Edellisen päivityksen lauantaina alkoi itse asiassa kesäkausi, mikä tarkoittaa sitä, että Disneyland parc on avoinna joka päivä yhteentoista ja Walt Disney Studios seitsemään. Lisäksi ”sen perinteisen” Once upon a dream -paraatin lisäksi ohjelmistoon lisättiin yöparaati, joka alkaa puoli yhdeltätoista, ja jonka ajaksi valot sammutetaan lähiseudulta. Itse paraati oli sikahieno, mutta valitettavasti ei ole kovasti tarjota kuvamateriaalia liikkuvasta valokulkueesta. Paraatin jälkeen ampuvat ilotulitukset linnan takaa ja itse linnaan heijastetaan valokuvioita.


Tuosa muuten yks tilannekuva meidän arkielämästä. Kämppikset unohti joku päivä kuoharipullon pakkaseen, ja sieltä kuului semmoinen vieno *poks*. Kuoharisorbetti oli aika hyvää, kokeilkaa joskus.

Päivät on tuntuneet hurahtelevan ohi, koska oon tehny paljon breakerin hommia. Tämä tarkoittaa sitä, että aloitan kymmeneltä ja tarpeesta riippuen teen rotaa (eli olen porteilla), guest controllia (olen hotellin edessä ohjaamassa ihmisiä lippujonoihin ja puistoon) tai päästän kassalta ihmisiä tauolle, hyppäämällä heidän tilalleen vartiksi. Päivemmällä päästetään yhdestä kahteen kassaa syömään (yleensä niiltä kaikista kiireisimmiltä kassoilta) ja tehdään koko ajan myyntiä. Se on sinällään tosi stressaavaa, koska vaikka oonkin jo oppinu aika hyvin tämän kassatyöskentelyn ja kassa on täsmänny, meille ei yleensä breakerinä anneta pohjakassaa, vaan pyydetään korttimaksuja tai sitten lainataan parikymppiä siltä tauotettavalta kollegalta rahaa, joka toivottavasti pystytään palauttamaan tauon päätyttyä.

Toinen asia, mikä ressaa on se, että yleensä kassalla sulla on oma työpöytä ja avain laatikoihin, jotka on sun tämän päivän: voit tunkea kaikki rahat, kuitit, voucherit ja lippulaput sinne. Breakerin pitää siirrellä rahojaan pienessä laatikossa kojusta toiseen, ja aina jonkun saattamana.

Yleensä kassat menevät kiinni ennenkuin breakerin vuoro loppuu, joten viimeiset pari-kolme tuntia yleensä sitten joudutaan joka tapauksessa seisomaan rotassa. Ja kaiken huippuna se, että töistä pääsee kuudelta, joten koko päivä on vähänniinkuin tuhlaantunut töihin.

Noh, onhan mulla niitä vapaapäiviäkin. Viime viikolla lähdettiin kahden kämppiksen kaa Pariisiin, ko meidän työporukkaa oli menossa baariin. Kulttuurishokki! Baariin maksoi sisälle 20 euroa, ja siihen hintaan sai 2 drinkkilappua. Tarjolla oli myös halvempia sisäänpääsyjä, kuten 15e yhdellä drinkkilipulla, mutta itse asiassa kannatti ottaa drinkkilippuja samassa, koska baaritiskiltä tilatessa noin juoma kuin juoma maksaa 9e.

Baari oli tupaten täynnä, mutta onneksi tännekin on rantautunut tupakkakoppi-kulttuuri, eikä savusta tarvinnut kärsiä. Toinen erikoinen juttu oli se, etteivät miehet päässeet yksinään tai keskenään baariin: seurassa piti olla ainakin yksi nainen. Ja silti niitä miehiä tuntui olevan paljon enemmän kuin naisia, etenkin tanssilattialla. Baarit ovat myös auki pidempään kuin Suomessa, joten me päästiin mukavasti ensimmäisellä aamujunalla kotiin ilman, että piti värjötellä jossain asemalla kauaa.

Sitten käytiin kattomassa uusin Harry Potter. Ranskaksi dubattuna, mutta silti. Oli visuaalisesti tosi hieno, ja parissa kohtaa harmitti, etten nähnyt sitä englanniksi, mutta ymmärsin kuitenkin aikalailla kaiken. Hauskinta ehkä oli se, että taikasauva on ranskaksi baguette, eli patonki. Lisäksi Harrysta tuli Ari ranskalaisella lausunnalla.

Sitten tein taas kaks päivää kovasti töitä, ja kolmantena oli hiljaisempi päivä kassalla. Alkoi puolen päivän aikaan tulla semmoinen ahdistus, yskitti ja pää oli täynnä räkää ja mahdollisesti kuumekin nousi. Meillä oli ongelmia, koska pohjakassaa varten pitäisi tehdä pyyntö cash controlliin, että lähettäisivät lisää kolikoita, mutta mistään ei löytynyt putkiloita, joilla kassoja lähetellään (tiedättehän, sellaisia tuubisysteemejä, mitä esim. Citymarketeissa näkyy kassoilla). Juostiin Heidin kanssa oikeesti ympäri sitä sisäänkäyntikompleksia ettimässä ratkaisua tähän ongelmaan, ja mua väsyttää ja kiukuttaa niin, että meinaan ruveta itkemään.

Lopulta tunkeuduttiin viereiseen kioskiin, jossa oli yks symppis espanjalainen poika, joka on jutellu mun kanssa monesti ja joka heti otti asian hoitaakseen ja järjesti mulle yhen putkilon. Saatiin sen kioskin porukan kanssa tehtyä yhteiset vaihtopyynnöt ja suljettua kassat ja sitten mua jo talutettiin meidän briiffi-huoneeseen, että ”mee nyt kysymään tuolta, että saatko lähtä kotiin” ja taputtivat selkään. Ihania työkavereita.

Lähin kotiin samantien sitte luvan saatuani nukkumaan, ja olo helpotti. Mutta seuraavana aamuna tuumasin taas, että on kyllä kuumetta ilmassa, en lähe töihin. Soitin toimistolle, ja sieltä onneksi vastasi sama symppis nainen, joka oli lähettänyt mut kotiin. Nukuin sitte eilisenki, ja tänä aamuna meinasin ruveta kiroamaan, kun olo on edelleen sairas. Soitin taas itseni sairaaksi ja lähdin etsimään lääkäriä.

Se olikin hauska paikka :D Itse lääkärillä oli siniset aurinkolasit, farkut ja tumma kauluspaita, toimisto oli kokonaan koristeltu tummalla nahalla ja siellä oli isoja patsaita tanssivista tai soittavista ihmisistä. Lisäksi kokoelma blues -julisteita ja koristeita. Kämppis nauroikin, kun tulin kotiin, että ”kävit sitten sillä blues-lääkärillä”.

Se määräs mulle seittemää eri lääkettä. Seittemää :D Siinä oli nenäsumutetta ja kurkkusumutetta ja parasetamoolia ja antibioottia ja prednesonia ja yskänlääkettä ja vielä jotain. Huhhuh. Ja isoja ja pahanmakuisia pillereitä. Mutta jospa tämä alkaisi tästä pikkuhiljaa talttumaan. Voisin mennä taas keittämään teetä ja nauttimaan siitä uudesta lempimukistani.


Kuka voisi olla pahalla tuulella juotuaan aamukahvinsa tällaisesta mukista?

Porukoiden vierailu ja kiirettä töissä

Paljon on tapahtunu. Oli huono omatunto, ko en ollu käyny ollenkaan vielä ”pakollisissa” turistikohteissa viime kuussa, joten nyt on korjattu tämä puute.

Kämppikseni Heidi kuljetti minua omaa turistikierrostaan pitkin ympäri Pariisin keskustaa, Galeries Lafayettelta Champs-Elyseen kautta Eiffelille ja Notre Damelle. Kävin jopa shoppailemassa Lafayettella, mutta koska keskus on tunnettu merkkituotteistaan, ostin vain sukat :)

Porukat saapui Pariisiin torstaina, mutta olin iltavuorossa. Onneksi ne on sen verran omatoimisia, että olivat päässeet itekseen hotelliin. Meillä oli myös illalla Cast Member Partyt, johon oli kutsuttu koko Disneyn henkilökunta, ja backstagen parkkipaikalle oli roudattu pöytiä, tuoleja, esiintymislava ja monta eri kojua, joista sai ilmaista ruokaa ja juomaa.

Aamulla heräsin sitten aikaisin ja junailin Pariisiin aamupalalle porukoiden kanssa. Olipa ihana syödä taas tuoretta croissanttia! Meillä oli kovana tavoitteena käydä näin ”aamusta” Eiffel-tornissa, mutta kun saavuttiin sinne, jono oli uskomattoman pitkä, ja koska pelättiin, etten mää ehtis töihin, jos jäätäisin jonottamaan, jatkettiin matkaa Champs-Elyseelle. Jätin porukat puolen päivän aikaan sinne ja lähdin itse taas töihin.

Lauanataina pääsin töistä kuudelta ja lähdin sen jälkeen taas Pariisiin. Lähdettiin Eiffelin lähelle syömään, ja sen jälkeen taas oli kovana tarkoituksena kiivetä torniin. Mutta jonot olivat vieläkin pahemmat, kuin edellisenä aamuna. Koko Eiffelin puisto oli täynnä pikniköiviä ihmisiä ja katukaupustelijoita riitti.

Sunnuntaina pääsin taas kuudelta, ja porukat olivat vastassa täällä Chessyn asemalla. Otettiin taksi porukoiden uudelle hotellille, joka itse asiassa sijaitsi Disneyn toisella puolella. Sain tuliaisiksi mm. hirveät määrät salmiakkia, purkkaa, kahvia, lukemista ja kenkiä. Jee.

Maanantaina oli vihdoin taas vapaapäivä, ja lähdettiin Pariisiin. Käytiin nopea pyörähdys Lafayettella, ja käytiin syömässä eräässä kulmaravintolassa. Saisivat suomalaiset ottaa oppia täkäläisestä ravintolakulttuurista. Niin nopeaa ja tehokasta. Lisäksi suurin osa tarjoilijoista oli miehiä. Ja ne kantoikin hirveitä tarjottimellisia kerrallaan. Työntekijöitä oli niin paljon, ettei tarvinnu odotella. Muutenkin tuntuu, että yleensä täällä on suhteessa enemmän työntekijöitä, kuin Suomessa.

Käytiin ostamassa kuuluisia keksejä, makarooneja, ja lähettiin sen pienen pussin kanssa metästään risteilyä. Löydettiinkin viimeisen yksi isoimmista Seinen risteilyfirmoista, joka ajelee Seineä ylös alas selostuksen kera. Ihan mukavaa oli, vaikka aurinko paistoi kovasti.

Olin käynyt varaamassa porukoille yllätyksenä liput Disneyn Wild West Show'n, illallis-spektaakkeliin, jossa villi länsi -illallisen aikana inkkarit ja länkkärit esiintyi areenalla. Siispä hoputin porukoita, että lähdetään takaisin. Noustiin RER-junaan, joka oli matkalla Disneylle. Juna oli kuitenkin täynnä, ja kun noustiin siihen, porukoita tönittiin ovien edestä, kun lisää porukkaa nousi kyytiin. Minuuttia myöhemmin isä kuitenkin rupeaa ihmettelemään, että missä lompakko on. Koska sitä ei löydy junasta, päätetään nousta junasta seuraavalla asemalle. Isä oli kuitenkin käyttänyt lompakkoaan juuri ennen laiturille saapumista, koska lippu oli siellä. Joku on siis varastanut sen kun isä nousi junaan.

Mennään aseman infoon, jossa on pari ranskankielistä työntekijää, jotka ottivat asian ihan rauhallisesti, ja ilmeisen rutinoituneesti. Siinä tiskillä äiti rupeaa kaivamaan laukkuaan, ja ilmoittaa kohta, että hänenkin lompakkonsa on kadoksissa. Molemmat on ilmeisesti varastettu samaan aikaan. Aseman työntekijät kyselevät, että nähtiinkö nuorta naista. Pienen ihmettelyn jälkeen porukat muistaa molemmat, että nuori nainen oli heidän takanaan junassa. Miehet sanovat, että toiselta asemalta on juuri soitettu, että nuoren naisen on nähty varastavan lompakoita siellä. Aika menetetty tapaus siis.

Lähdettiin ohjeitten kanssa seuraavalle asemalle ja etsimään poliisiasemaan (komisariota, niinkuin ranskalaiset sanovat), jotta saadaan rikosilmoitus tehtyä. Onneksi olin ollut mukana kämppiksen kanssa jo viime kuussa tekemässä rikosilmoitusta sen varastetusta lompakosta ranskaksi. Kaikki paperit saatiin ihan näpsäkästi, ja nyt porukoilla on ranskankielinen todistus myös uutta ajokorttia varten.

Otettiin sitten taas juna kohti Disneytä. Saavuttiin kuitenkin perille niin myöhään, että show oli jo puolessa välissä. Otin isältä poliisin paperin ja menin luukulle, valmiina olemaan surkean näköinen. Aloin selittää semmoiselle mukavannäköiselle nuorelle miehelle, että liput on tähän show'n ja lompakot varastettiin ja ja... Ja poika keskeytti minut heti siihen ja kysyi suoraan, että haluanko, että hän vaihtaa ne seuraavaan näytökseen, joka alkaisi parin tunnin päästä. Jee!


Show oli hieno! Ruokana oli papumuhennosta, lohkopottuja, makkaraa, grillikylkeä, kanankoipea, jälkkärinä omppupiirakka vaniljajäätelöllä ja kahvia, ja koko shown ajan rajaton määrä vettä, kokista tai kalijaa.

Areenalla tosiaan ratsastelivat lujaa, päästivät sinne puhveleita, lassosivat kilpaa ja pitivät kisoja myös katsojille. Oli tosi hauskaa, ja koska olin ihan vahingossa onnistunut varaamaan show'n neljännelle heinäkuuta (4th of July), lauloi joku amerikkalainen laulaja jenkkien kansallislaulunkin illan päätteeksi.

Sitten onkin jatkunut kova arkinen työskentely. Mutta siitä lisää myöhemmin.