Uutta vuotta odotellessa - ja mahdollisesti viimeinen päivitys Ranskasta

Eilen kävin Pariisissa. Oli tarkoitus lähteä kämppiksen kanssa yhdessä, mutta tämä lähtikin aamulla omille teilleen, joten lähdin yksikseni matkaan. Halusin ensiksi käydä vielä ottamassa kuvia puistossa, koska pääsisin sinne nyt mahdollisesti viimeistä kertaa valoisan aikaan. Main streetillä minua tervehti outo hetki, kun kaijuttimista kuului jouluista musiikkia ja yhtäkkiä alkoi sataa lunta. Lumikoneista ylhäältä, mutta silti. Oli nättiä!



Kävin katsomassa vielä yhden joulushown ja suuntasin Pariisiin. Matkaoppaista oli kerrankin jotain hyötyä, sillä aamulla tekemistä etsiessäni silmiini osui kuvaus ”Musée des arts et métiers” -nimisestä paikasta. Suoraanhan se kääntyy ”taiteiden ja ammattien museoksi”, mutta se oli vähän sellainen tieteellinen museo. Siellä esiteltiin erilaisia välineitä, joilla oli entisaikaan käytetty tieteelliseen mittaukseen, kerrottiin nykyisen kellon kehitysvaiheista ja näytettiin miten vanhat trukit ja kutomakoneet toimi. Näin niinko esimerkiksi. Hieno oli paikka. Steampunk-peliä varten kaikki valmiina.

Tänään tein aamuvuoron töissä. Miut oli alkuperäisessä planningissa merkattu kassalle, mutta olivat siirtäneet rotaan, koska ilmeisesti oli tarpeeksi ihmisiä kassoilla. Hampaita kiristellen vaihdoin kengät ja valmistauduin tulevaan. Meitä kuitenkin aloitti yhtä aikaa 15, joten päivä meni ihan kivuttomasti, ja tuntui, ettei ihmisiä edes ollut niin paljoa, kuin muutama päivä sitten.

Sen sijaan nyt pitää olla tarkkana lippujen aitouden kanssa. Internetistä ja kaupoista ostettavat lippuja on alkanut tulvia meille väärennöksinä, joten joka kerta, kun näen huonosti tulostetun tai kopioidun e-lipun, alan jo automaattisesti mutristelemaan suuta. Osa asiakkaista arvaa, että nyt on ostanut väärennetyn lipun ja osa on ihan raivona. Tiedä sitten, kuinka moni on itse se väärentäjä.

Päivän suurimpana yllätyksenä oli kyllä se, kun iltapäivällä tuli taukohuoneeseen yksi työkaveri siviilivaatteissa ja patisti meidät tauolle briiffing roomiin, jossa kohta vietettäisiin yhden työkaverin läksiäisiä, kun se jää eläkkeelle. Briiffiing roomista oli kannettu kaikki irtotuolit pois ja tilalle asetettu penkkejä, lahjapöytä ja seisova pöytä kaikennäköisiä pieniä leivonnaisia, kuten minicroissantteja ja pieniä keksejä. Ja Mikki! Eläkkeellelähtijä joutui seisoskelemaan hyvän tovin Mikki Hiiren kanssa yhteiskuvissa, ennenkuin pääsi edes aloittamaan juhlimista.

On kyllä ollu tosi mukavaa olla joulu täällä. En yhtään osaa sanoa, että miten suhtautuisin siihen, että pitäisi olla pidempi aika täällä, levottomassa asuntolassa ja kiireisessä työympäristössä, mutta tästä lyhyestä pyrähdyksestä olen nauttinut. Tykkään paljon työkavereista ja mulla on tosi mukavia kämppiksiä, joten kanssa oon nyt monena iltana jäänyt suustani kiinni keittiöön, kun olen yrittänyt mennä nukkumaan.

Katotaan, muuttuuko ääni kellossa tässä parin päivän aikana. Tänään olin siis aamun töissä ja huomenna teen super-closingin, kun puisto on auki jonnekin yhteen asti uuden vuoden kunniaksi. Työvuoro loppuu siis kahdelta aamulla. Seuraavana päivänä teen iltaan, eli aloitan kahdelta (12h vuorojen välissä, siis) ja lopetan kymmeneltä ja viimeisenä päivänä olen vielä kassan breaker, eli aloitan kymmeneltä (taas 12h välissä) ja lopetan kuudelta. Seuaavana päivänä lähtee lento Suomeen. Oon tottunu heräämään viimeistään seittemältä joka aamu, joten huomisesta illasta voi tulla vähän tuskaa. Pakko ottaa päikkärit välissä ja juoda paljon kahvia ja toivoa, että jaksaa valvoa venäyttämättä leukaa paikoiltaan.

Mahdollisesti viimeistä kertaa siis nyt terveisiä Starbucksista ja Pariisista. Vielä on hyvät fiilikset ja harmittaa, että kotiinlähtö on niin lähellä. Voisinko käydä vaikka aina kuukauden kerrallaan Oulussa ja kuukauden Pariisissa?

Hulluja välipäiviä

Täällä on ihan hirviästi ihmisiä. 26. päivä odottivat paljon ihmisiä, mutta kävikin niin, että päädyttiin kassalla lähinnä pyörittelemään peukaloita, ja oltais varmasti oltu ajoissa valmiita ja ensimmäisena kotona, ettei meitä olisi unohdettu kassalle sen jälkeen, kun meidän piti laskea rahat päivän päätteeksi eli tehdä cash out. Sinä päivänä viisi ihmistä jätti tulematta töihin ilman varoitusta, joten kaikki team leaderit oli niin kiireisiä, ettei kukaan kerennyt tekemään meille cash outtia.

27. päivä puolestaan helvetti pääsi irti. Omalla kassallani ei toiminut mikrofoni ollenkaan, joten rotan tekijöitä (=rotation, eli kierto, jolloin edetään portilta portille) kysyttäessä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja lähdin kassalta ulos kietoen kaulahuivia tiukemmin paikalleen.

Melkein törmäsin ensimmäiseen ihmismassaan heti ovella. Kassan ikkunasta näkyy väärään suuntaan, enkä ollut tajunnut, että koko porttien edusta oli ihan täynnä porukkaa. Ihan koko Disneylandin alunen oli täynnä ihmisiä, jotka yrittivät päästä Disneylandiin. En kesän kiireisimpinäkään päivinä oo nähnyt niin isoa ihmismassaa pyrkimässä sisään.

Tein vain tunnin verran töitä rotassa ja palasin sen jälkeen kassalle. Kämppis, joka oli tehnyt koko aamun rotaa, valitti ettei neljässä tunnissa päässyt kuin kerran tauolle, kun rotation ei pyörinyt, eikä ollut tarpeeksi työntekijöitä, että kukaan olisi päässyt tauolle.

Tänä aamuna aloitin klo 7.00 ja tein päivän rotaa. Pelkäsin, että tästä tulee samanlainen päivä, kuin edellisestä. Onneksi nyt oli enemmän työntekijöitä, ja rota pyöri ihan hyvin. Huomenna on onneksi vapaapäivä, niin saa nukkua vähän pitempään ja lähdetään ilmeisesti taas kämppisten kanssa Pariisiin. Kahtellaan.

Musta on ollu tosi omituista, ko itteä hävettää töissä aina selittää kollegoille tai teamleadereille jotain, kun ei löydä sanoja ja puhe on tönkköä, ja tuntuu, ettei vieläkään pysty ottamaan kunnolla osaa keskusteluihin. Asiakkaita neuvoessa tilannehan on ihan eri. Esimerkiksi jos kassalla pitää selittää jotain vuosipassijuttuja, ne tulee ihan automaatiolla ja välillä niin nopeasti, että yllätän itsenikin. Mutta asiakkaat näyttää ymmärtävän hyvin.

Eilen illalla juteltiin varmaan pari tuntia yhen kämppiksen kanssa ranskaksi, joka kehu sitä, miten hyvää ranskaa puhun ja etenkin sitä, miten luonnolliselta kuulostaa se englanti, jota me muiden kämppisten kanssa puhutaan. Natiiviranskalaisille se ei varmaankaan riitä, eikä minnekään ranskalaisiin kouluihin, mutta oispa kyllä siistiä käydä vielä jossain muussa ranskankielisessä paikassa. Ja nyt haluttais kovasti lähteä myös Englantiin tai Jenkkeihin. Tässä taas nähtiin miten hyvin meni tämä syyskuussa tekemäni lupaus "Nyt riittää tämä paikasta toiseen reissailu hetkeksi".

Oon ollu tosi ilonen, että täällä on ollu tuttua porukkaa jo valmiiksi. On ollu tosi helppoa "sopeutua" tänne ja töissä on ollu mukavaa. Kaveireita löytyy aina tarvittaessa, ja esimerkiksi uusiin kämppiksiin ja muutamaan uuteen työkaveriin on päässy helposti tutustumaan ja tuntuu, että ne ois tuntenu pitempäänki ko reilun viikon. Varmaan tulee ikävä. Mutta riittäis kyllä jo näitten joululaulujen kanssa.

Tässä näytettä siitä laulusta, joka soi kerran päivässä itse puistossa ja monta kertaa päivässä kollegojen päässä. Video on kuvattu täällä, mutta onneksi kaikki ei ole ihan noin ysäriä, kuin miltä tuolla näyttää.

Joyeux noël!

Pistetäämpä tähän vain lyhyt päivitys joululta:

Aaton olin töissä kassalla, kasista neljään, ja osuin onneksi tosi kivalle kassalle. Olivat varautuneet töissä siihen, että tänään tulisi enemmän asiakkaita, joten team leaderiltä tuli käsky, että "järkkäätte pohjakassat ja muut kuntoon, käytte tauolla, avaatte ja pysytte auki, vaikka ei olekaan asiakkaita". Mikäs siinä sitten. Turistiin keskenämme ja myytiin joitain lippuja aina välissä. Päivä meni joutuin ja kevyesti.

Kämppikseni oli järkkäämässä jouluillallista muutamalle ticketingin työntekijälle, ja miekin lähdin mukaan. Nostalgista kyllä, juhlat pidettiin samassa hotellissa, missä mekin asuttiin kesällä. Laitettiin sitten yhdessä mm. kinkkua, pottumuusia, jauhelihapihvejä, porkkanoita, papuja, kukkakaalia, paahtoleipää ja foie gras'ta kymmenelle hengelle ja syötiin kunnolla. Oli tosi mukava joulu hauskojen tyyppien kanssa.

Yö jäi vähille unille ja aamulla odotti sunnuntaiaamun karmeus: työvuoro alkoi 7.30 mutta bussi viimeinen bussi töihin lähtisi klo 6.24. Tunnelmat vaihtelivat hysteerisestä koomaan, kun ennen kuutta noustiin ylös ja raahauduttiin bussille.

Ja koska nämä eteläeurooppalaiset viettää jouluaan vasta tänään, niin Secret Santan joululahjatkin jaettiin tänä aamuna. Ite sain lahjaksi Yves Rocherin käsirasvaa (jota ihan samaa olin itse asiassa ite käynyt ostamassa viikko takaperin) ja kynsilakkaa. Oli jotenkin tosi mukava fiilis, kun ihmiset availee innoissaan lahjojaan ja kaikkia hymyilyttää.

Nyt sitten tulin jälkiruokakahville Starbucksiin ja samalla vähän päivittelen blogia. Tein Facebookkiin kuva-albumin jo ekalla Starbucksin keikalla, mutta jostain syystä turvallisuusasetukset on rajanneet albumin niin, että vain itse pysty näkemään sen. Nyt kun korjasin asian, niin saa kiiruhtaa Facebookin kuvakansioon katsomaan niitä kuvia.

Hyvää joulua! Joyeux noël!

Kiireistä joulunalusaikaa

Tosin, että eihän meikän joulunalusaika ole kiireinen samalla tavalla kuin kaikilla normaaleilla ihmisillä joulukiireineen. Oon lähinnä kiireinen töitten kanssa. Oon yllättävän hyvin pärjännyt tuolla kassalla ja kaikki asiat on suunnilleen samalla lailla kuin kesälläkin. Helpottaa hirveästi se, että pystyy vain toistelemaan ihan samoja asioita asiakkaille ja hallitsee jo hyvin sen sanaston, jota töissä joutuu käyttämään. Kollegojen kanssa joutuu käyttämään vähän enemmän luovuutta, mutta juttuseuraa on aina löytynyt.


Tässä kuva kassalta. Vaikka laatu on kännykkäkamera-tasoa, niin kai tästä selvää saa. Tuommosessa pytingissä meitä on kolme vierekkäin ja kolme muuta selän takana. Meijän ja asiakkaan välissä on onneksi lasi, koska tuolla vetää kuitenkin ihan mukavasti talvellakin, koska se aukko, josta annetaan rahat ja liput, on avonainen.

Esimerkiksi sinä päivänä, kun tuo kuva on otettu, olin kassalla yhden puolalaisen, kolmen espanjalaisen ja yhden ranskalaisen kanssa. Koska ei ollut asiakkaita, espanjalaiset opetti mulle espanjalaisia fraaseja ja kirosanoja. Minä puolestani sitten opetin suomalaisia kirosanoja, ja lounastunnin loppuun mennessä yhden vierustoverin muistikirja oli kiertänyt melkein koko ruokapöydän, kun kaikki halusivat oppia sanomaan "perkele".

Ticketingissä on sellainen jännä jakauma, sillä täällä on kaksi sellaista ryhmittymää, jotka erottuu toisistaan selvästi: ne, jotka on olleet viime kesänä yhdessä töissä ja ne, jotka aloittimat syyskuussa tai sen jälkeen. Ja vanhat pierut sitten vielä erikseen siellä pyörimässä. Mutta on aika jännää, koska kuitenkin edelleen tapaa koko ajan sellaista porukkaa, jota ei oo ennen nähnyt, myös senkin takia, että osa on Studioilta.

Mehän siis tehdään töitä vain DLP:n eli Disneyland Parcin puolella, mutta Studioilla on ihan oma ticketing. Tarviihan sinne myös oman lipun. Studiot vaan on pienempi, sekä fyysisesti että työntekijöiden määrässä. Suurin osa työntekijöistä tekee töitä pääasiallisesti vain toisessa puistossa, mutta kesälläkin melkein kaikki meidän puistosta kävi tekemässä vuoron tai pari Studioilla, koska meitä nyt vain oli niin paljon enemmän, että pärjäsivät hyvin ilmankin niitä työntekijöitä. Nyt kuitenkin ne ovat sekoittaneet pakkaa ja siirrelleet työntekijöitä puistosta toiseen joulun ajaksi.

Nyt joulun alla ovat järjestäneet tuolla Secret Santa -homman, jossa halukkaat saa laittaa nimensä hattuun ja sieltä sitten vedetään yksi, jolle pitää ostaa lahja. Itelleni osui joku tyttö, jota en tunnistanut nimen perusteella, joten piti ostaa vain geneeristä tyttötavaraa. Jännä nähdä, mitä ite saa.

Ilmoja on pidellyt. Tapoin eilen jopa hyttysen täällä. On ollu paljon lämpimämpää nyt pari päivää, kun ei oikeastaan oo satanu ollenkaan. Mikä on tosi hyvä, koska mulla on kengässä reikä. Eilen esimerkiksi oli hyvä ja suhteellisen kaunis päivä, kun lähdettiin espanjalaisen kämppiksen ja puolalaisen työkaverin kanssa käymään vapaapäivän kunniaksi Pariisissa.

Koska kellään meistä ei ollut mitään valmista suunnitelmaa ja karttanakin toimi vain metrokartta, päätettiin lähteä katsomaan sitä suurempaa riemukaarta, eli La Defensea, joka siis oikeasti on vähänniinkuin toimistorakennus. Oli tarkoituksena nousta ylös, mutta huomiomme harhautui metroasemalta noustessa, kun eteen avautuikin yllättäen keskelle aukiota rakennetut joulumarkkinat.

Tykkään kovasti tästä joulumarkkinatavasta, kun tuodaan kaupungille pieniä ”hirsi”mökkejä, joissa myydää kaikkea joulukrääsää ja ruokaa, alkaen korvakoruista päättyen vohveleihin. Mutta tunnelma on mukava ja hyvät tuoksut seuraa kaikkialle.

Kiivettiin sitten portaat ylös Defensen juurelle, josta myös oli hyvät näkymät kaupunkiin. Myös Riemukaari näkyi suoraan edessä. Jossain sanottiin, että jos asettuu Louvren pienoisriemukaaren eteen sopivalle paikalle, eikä ole tuulista, voi nähdä samassa linjassa Luovren minikaaren, tuon oikean Arc de Triomphen ja La Defensen.

Sitten leikittiin turisteja loppupäivä; käytiin Riemukaaren päällä, Notre Damen sisällä ja viimeiseksi käytiin katsomassa Eiffeltornia hämärällä. Otettiin paljon turistikuvia ja oltiin ylpeitä, että selvittiin koko päivä ilman varsinaista karttaa.


Näkymiä Riemukaarelta


Illalla yksi kämppiksistä teki ruokaa ja vietettiin semmoinen miniläksiäisilta, kun toinen espanjalainen joutuu lähtemään kotiinsa etuajassa. Musta oli vielä niin mukava, kun se tuli käymään toisen suomalaisen ja toisen espanjalaisen kämppiksen kanssa kattomassa mua mun lippukassalla, kun olin töissä. Harmi vain, että parempaa läksiäiskorttia en siihen hätään keksinyt, kuin tulostin uudestaan edellisen asiakkaan kuitin ja ympyröin siitä alaosan jossa lukee ”SUSANNA vous souhaites une bonne journee – Have a nice day!”

Perillä

Lähdin siis perjantai-aamuna seitsemän aikaan lentäen kohti Helsinkiä, ja siellä tapasin kollegan viime kesältä, jonka kanssa jatkettiin matkaa. Väsyneinä ja vähän pöllämystyneinä saavuttiin Pariisiin ja lopulta päädyttiin ottamaan luotijuna Disneyn asemalle ja sieltä jatkettiin vielä paikallisjunalla castingin toimistolle. Ihasteltiin mennessämme ympäristöä ja tuntui samaan aikaan siltä, että on ollut tuhat vuotta pois, mutta muistaa vielä kuin eilisen, miten on näillä kaduilla kävellyt. Ja sitten meitä odotti yllätys.

Disneyn oma casting- ja housing toimisto oli tupaten täynnä porukkaa. Infokirjeessä oli pyydetty saapumaan toimistolle ennen kello viittä, mutta kolmen aikaan saapuessamme paikalla oli vähintään toista, ellei jopa kolmattakin sataa castmemberiä. Uudet kävivät allekirjoittamassa soppareitaan, vanhoilta tarkistettiin tiedot ja sen jälkeen kaikki pistettiin jonottamaan majoitusinfoon. Koko hommaan meni kaksi tuntia, ja itse pääsin kolme kertaa sanomaan jotain ja loppu aika meni lähinnä jonotukseen. Onneksi oli kaveri mukana.

Asunto tuli tällä kertaa Disneyn lähemmästä asuntolasta, eli La Boiseriestä. Pihaa en vielä ole nähnyt kunnolla kuin pimeällä, mutta asunto itessään on ihan kiva. Toisessa kerroksessa oleva kolmen makuuhuoneen asunto, jossa meitä nyt siis asuu kuusi tyttöä. Meidän huoneessa on oma WC, jee.

Kämppiksiksi sain sen edellämainitun kollegan viime kesältä, sekä toisen suomalaisen, joka oli halloweenin myös ticketingillä töissä, kaksi espanjalaista ja yhden liettualaisen. Kaikki kämppikset on vaikuttaneet tähän mennessä tosi kivoilta ja asuntokin on ylittänyt odotukset.

Työsoppari on nyt ticketingiin. Oli hauska käydä metsästämässä uusi työpuku, johon kuuluu vanhojen osien lisäksi muun muassa kirkkaanpunaiset sormikkaat, kaulaliina ja pipo, joka näyttää tonttulakilta. Kaikki, joilla on pipo päässä, muuttuvat saman tien koomisen näköisiksi.


Tässä työkaverini Max ja Laima todistavat edellisen väittämän todeksi.

Työ oli helppoa, koska kovinkaan paljon uusia asioita ei ole ilmestynyt poissaoloni aikana. Olin ihan kauhuissani, kun olivat jo toisena työpäivänä pistäneet meikät lippukassalle, ja vielä toiselle niistä kaikkein kiireisimmistä. Kaikki sujui kuitenkin odotettua paremmin, jutut olivat aika hyvin muistissa ja jopa ranska sujui yllättävän hyvin. Hauskaa on ollu nähdä sekä vanhoja kollegoita että ihan team leadereitä, joista osa on ihan selvästi tunnistanut naaman ja tervehtinyt tosi iloisesti, kun ollaan tavattu.

Täällä on kylmä. Ei siis sillä tavalla kylmä, kuin Suomessa, vaan täällä tulee joka päivä vettä, joskus vaihtelun vuoksi myös rakeita tai räntää, joka sulaa heti pois. Jos lämpötila käy alle nollassa, se tarkoittaa sitä, että bussit on myöhässä, koska on liukasta, mutta päivän myötä lämpenee niin paljon, ettei iltapäivällä täällä enää mitään jäätä ole lumesta puhumattakaan. Tuulee myös yllättävän paljon sisämaakaupungiksi.

Oon nyt kaks ekaa päivää käyttänyt niin, että oon suoraan töistä jäänyt puistoon työkavereitten kanssa ja ollaan käyty laitteissa ja vähän shoppailemassakin. Uni on jäänyt vähän vähille. Nyt vielä tämän viikon teen kokonaan aamuvuoroja. Mutta vaihtelua on luvassa, sillä taisin joulun jälkeen tehdä jonkun aamuvuoron, joka alkaa jo seittemältä eli aikaisin aamuvuoro, mitä meillä on, ja uuden vuoden aattona oon töissä iltakuudesta yökahteen, eli myöhäisin iltavuoro, jota koko vuonna tehdään. Siksi menneekin vähän tiukille, kun viimeiset kolme päivää menee niin, että työvuorojen välissä on vain 12h aikaa, joten pitää hoitaa pakkaukset ja tuliaisten ostot ajoissa poissa alta.

Koska Disneyn asuntoloissa ei tietenkään ole mitään ilmaista internettiä, tultiin kämppiksen kanssa Villagen Starbucksiin istumaan ja käyttämään niiden wifiä. Join äsken todella, todella hyvää valkosuklaa-kahvia kermavaahdolla. Suosittelen!

Mitä vittua, Disney?

Suuri shokki kohtasi minua tänään, kun soitin Pariisiin kysyäkseni, että monelta alkaa työt lauantaina. Soitin onneksi suoraan johonkin keskukseen, jonka numero oli annettu, ja esittelyn jälkeen kohteliaasti pyysin vastannutta ranskalaista kertomaan, monelta aloittaisin työt lauantaina.

Tavattuani nimeni pari kertaa ilman, että nainen olisi löytänyt nimeäni listasta, tämä varmisti, että parking oli paikka josta etsiä, ja pyysi lopulta työntekijä ID:ni numeroa. Tuolla maagisella tiedolla tämä sai auki sopimukseni ja ymmärsi, miksei löytänyt nimeäni pysäköinnin työvuorolistasta. "Susanna hei, sopimuksesi ei ole parkingissa - se on ticketing DLP:ssä". Siis lipunmyynnissä, jossa olin viime kesänä ollut. Waaat?

Olin ensin hämmentynyt ja sitten riemu alkoi voittaa. Puhelun jälkeen rupesin vilkuilemaan työsopimustani ja toden totta - työnkuvaksi mainittiin "hôtesse de billetterie", eikä itse sopimuksessa mainita parkingia sanallakaan. Olin silti saanut esimerkiksi yhteystietolapun parkingiin. Lisäksi sähköpostissa olevassa työtarjouksessa kerrotaan, että työ on "hôtesse de billetterie parking". Kuitenkin tämä puhelimessa oleva nainen ei löytänyt nimeäni parkingin listoista, vaan nimenomaan ticketingistä. Myöhemmin selvisi, että myös eräs suomalainen kollegani on kokenut saman siirron - saanut tarjouksen parkingiin ja koko ajan luullut menevänsä sinne, mutta nyt soiton yhteydessä on paljastunut, että työntekijä on merkattu ticketingiin.

En valita! En yhtään. Jos pääsen ticketingiin, olisi se huippua. vähän jänskätti lähteä uuteen paikkaan töihin, mutta jos pääsen taas samoihin hommiin tuttujen työkavereiden kanssa, niin olen todella iloinen. Jännityksellä sitten odotetaan huomista.

Lento lähtee aamulla klo 7.00 ja perillä pitäisi olla joskus yhden jälkeen paikallista aikaa. Lauantaina sitten klo 9.00 töihin. En tiedä yhtään, että kuinka pystyn käyttämään nettiä, mutta toivottavasti jotakin kautta. Joten hei hei nyt tältä erää!

Mitä jäi käteen?

Kesän viimeinen merkintä jäi ilman sanallista kerrontaa, mutta video kyllä varmasti välitti pääosin tunnelmat. Suomeen palattuani piti kiirettä lähinnä asunnonetsimisen ja opinnäytetyön kanssa, joten blogin päivittäminen ei tuntunut edes ajankohtaiselta. Olin vakaasti päättänyt valmistua jouluksi ja etsiä töitä täältä uudesta kotikaupungistani. Vaan toisin kävi.

Kirjoittelin kaikessa rauhassa opinnäytetyötä marraskuussa ja jouduin käyttämään muun muassa Disneylandin sivuja referenssimateriaalina. Siellä oli täysi Halloween päällä ja ihania, uusia kuvia puistosta. Luin yhä uudestaan ja uudestaan haastateltavieni vastauksia ja kävin aina välillä kertomassa kämppiksilleni tarinoita viime kesältä, joissa yleensä joku työkaveri teki jotain hullua tai eräänä päivänä...

Marraskuun kolmantena päivänä sähköpostiin kolahti viesti nimellä "DISNEYLAND PARIS APPEL AUX EX CAST MEMBERS - CONTRATS DE NOËL 2011 - DERNIER OPPORTUNITES", eli viimeiset mahdollisuudet olivat käsillä. Hirvittävä levottomuus vaivasi minut ja mietiskelin pitkään, että yrittäisinkö löytää Suomesta mahdollisesti jatkuvia töitä, vai lähteä Ranskaan vain pieneksi pätkäksi. Viimein keräsin rohkeuteni ja pistin puhelimen herättämään puoli tuntia ennen kuin Disneylle voisi soittaa (casting antoi kirjeessä kolme puhelinnumeroa, jotka olisivat käytössä vain kahtena päivänä ja määrättyinä kellonaikoina joulusopimuksia varten).

Ensinnäkin unohdin, että ranskalaiset ovat tunnin meitä jäljessä ja sitten kun viimein yritin oikeaan aikaan soittaa castingiin, nämä ohjasivat puhelut suoraan vastaajaan tai linjat tuuttasivat varattua. Soittelin koko aamupäivän sellaisia puolella korvalla hälytysääntä kuunneltuja puheluita ja yllätys oli suuri, kun viimein linjalta vastasi, pirteänä kuin peipponen, ranskalaisen naisen ääni. Sen lisäksi, että olin jo lopettanut odottamasta vastausta niin voin kertoa, että ranskan puhuminen ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ja vielä puhelimessa, oli hieman outoa. Mutta olin itsekin yllättynyt, miten hyvin sain puhuttua ja asia tuli selväksi. Nimittäin ticketingissä ei ollut enää paikkoja joululle. Ne olivat siis joko menneet jo sen aamupäivän aikana, tai sitten jo kesän lopussa, kun Disney lähetti ensimmäiset kirjeet kesän työntekijöille, että nyt tarvittaisiin lisää työvoimaa.

Ilmeisesti päätökseni palata töihin oli ollut oikea, sillä menin ihan rikki tästä vastauksesta. Pitkin iltaa itkin ja murehdin, sillä olin jo henkisesti ehtinyt valmistautua viettämään kuraista joulua Akun ja Mikin kanssa. Niinpä sydän alkoi takoa lujaa, kun sähköpostiin kolme päivää myöhemmin sain työtarjouksen. Lipunmyyjäksi juu, mutta parkingin puolelle. Täytyy kyllä sanoa, että olin kesän aikana ehtinyt tykästyä ticketingiin ja arvelin parkingin olevan karumpaa ulkotyötä, mutta en oikeasti tiedä, mitä kaikkea ne siellä tekevät. Jossain parkkipaikan laitamilla nimittäin sijaitsee kenneli, jonne puistoon tulevat asiakkaat saavat jättää kissojaan ja koiriaan hoitoon päivän ajaksi. Lisäksi peritään tietysti parkkimaksu, mutta lippuja sieltä ei käsittääkseni myydä. Eikä autoja itse parkkeerata, uskoisin. Työasu on uskomattoman tyylikäs tuulipuku, jossa on yhdistetty kirkasta vaalean sinistä ja kirkasta keltaista ihan kirjaimellisen häikäiseväksi kokonaisuudeksi. Pitäähän parkkipaikalla erottua.

Koska työ on työtä ja Disneyland on Disneyland ja kaksi viikkoa seisoo vaikka päällään, otin työn vastaan. Halusin ihan oikeasti nähdä minkälaiseksi ne saavat puiston muutettua joulua varten. Tiedän, että suurin osa ystävistäni kurtistaisi kulmiaan ja mutisisi jotain kaupallisesta kulutusjuhlasta, joka syö hermoja ja rahaa, mutta onneksi itse luulen viihtyväni tuolla oikein mainiosti tekolumen ja joululaulujen keskellä. Että sinne siis, 17.12. alkaa työt.


Kuva osoitteesta http://i1-news.softpedia-static.com/images/news2/Go-Online-for-a-Stress-Free-Christmas-2.jpg

Coming home

Viimeinen päivä

Eilen oli viimeinen työpäivä. En varmaan oo vieläkään tajunnu, ettei enää tarvi mennä töihin. Oli jotenkin absurdia sanoa heippa työkavereille. Vikan työpäivän jälkeen mentiin kaikki istumaan briiffing roomiin ja odottamaan kirjekuorta. Team leader katkasi ID:n, pyysi takaisin nimikyltin ja antoi kirjekuoren, jossa oli ID:n palaset. Sitten toivotteli hyvää jatkoa ja toivottavasti näkemisiä.

Oudointa oli kuitenkin backstagella, Imaginationilla, jossa on costyming ja lokerot. Uniformu piti palauttaa ja kun käveli ulos ovesta, tuli semmonen pelottava tunne, että nyt tuonne ei enää pääse takaisin, nyt on uniformu pistetty luukusta sisään, eikä sieltä saa enää sitä takaisin.

Illalla oli vielä viimeinen ilta työkavereiden kanssa Villagessa. Hauskaa oli siihen asti, että eräs virolainen tyttö alkoi itkeä, kun oli aika sanoa hyvästi. Se oli niin suloinen tullessaan halamaan, että itselläkin alkoi kyyneleet pakosta valua. Se aiheutti sellaisen domino-efektin.

Nyt edessä on vielä yksi vapaapäivä, tiukkaa pakkaus, ehkä vielä vikan kerran Villageen syömään ja leffaan ja aamulla sitten nokka kohti lentokenttää. Pelottaa jo se matka: Mitenköhän Stitch selviää? :D

Onneksi Disney on tehnyt lähdön aika helpoksi. Kirjekuorihomma tosiaan meni hyvin ja helposti, kun sen sai omalta team leaderiltä, ja matkakorvausten yhteyteen liitin vain verkkopankkitulosteen, jossa näkyi tilinumerot Suomeen, joten elättelen, että ne osais laittaa kaiken samaan osoitteeseen, eikä lähettele niitä pirun shekkejä. Koska viime vuonna olivat lähetelleet tosiaan kahtena shekkinä viimeisen palkan ja matkakorvaukset, joten Suomeen maksetun shekinlunastusmaksun jälkeen touhu ei enää ole hirveän kannattavaa.

Tuntuu, että aika on menny tosi nopiaa. Just puhuttiin kämppiksen kanssa, että tuntuu siltä, niinko oltais tultu tänne ihan viikko sitten. Välillä aika on menny hitaasti (esim. heinäkuussa, kun olin sairas), ja toivoin kotiin pääsyä, mutta loppua kohden aika on vain nopeuttanut kulkuaan, ja hujahtanut ohi.

Varmasti se johtuu siitäkin, että työ tuntuu hyvälle. En enää ole epävarma siitä, mitä teen, vaan minulla on jopa auktoriteettia sanoa ranskalaisille ”ei”. On myös ollut mukava, kun on pystynyt auttamaan kollegoita ja tietänyt miten toimia. Vaikka onhan se tottakai ollut raskasta ranskaksi.


Huoh, nyt on pakattukki. Mutta miten tämä on mahdollista? Laukussa on niin paljon tilaa, että iso Stitch mahtuu sinne. Mitä oon unohtamassa?

(Varmaankin) viimeinen vierailu puistoon ja ei-niin-mukavia asiakkaita

Maanantaina lähdin erään suomalaisen kanssa katsomaan uudelleen Wild West Showta. Tällä kertaa sain napattua jopa pari kuvaakin.



Tiistaina tänne saapui irkkutanssiopettajani Suomesta ranskalaisine poikaystävineen. Pyörittiin koko päivä puistossa, ja itse asiassa kävin myös monessa sellaisessa laitteessa, joissa en ennen ole käynyt, kuten risteilyllä, Hullun hatuntekijän teekupeissa ja karusellissa. Lähinnä siis sellaisissa vähänniinkuin lapsille tarkoitetuissa :D


Alice's Curious Labyrinth - koitappa täältä sitte löytää ulos

Koko päivä pyörittiin puistossa, ja olin ihan poikki keskiviikkona. Onneksi päivän suuret tavoitteet olivat lentolipun tulostaminen, vierailu service pay:hin sekä työkaverin synttärit illalla Pariisissa.

Lentolipun tulostaminen onnistui hyvin, mutta service pay oli ihan täynnä, koska niin monella loppui työsopimus keskiviikkona, joten kaikki jonottivat kirjekuorineen sinne. En vielä itsekään tiedä, että mitä oikein viimeisenä päivänä kuuluu tehdä, mutta eiköhän se sitten selviä.

Luovutin ja lähdin kauppaan, ja sain kämppikseltä huolestuttavan soiton. Tämä oli myös käynyt tulostamassa lentolippunsa respassa, ja siellä oli vastaanottopäällikkö ruvennut sanomaan, ettei me saada olla täällä enää viimeistä yötä, koska meidän sopimus loppuu 4. päivä. Meillä on siis lennot varattuna 6:lle päivälle, ja alkuinfossa meille sanottiin, että saadaan olla kaksi yötä sopimuksen päättymisen jälkeen. Nyt kuitenkin väittivät, ettei se ole kuin yksi yö, ja meidän täytyisi lähteä hotellista jo viides päivä.

Käytiin illalla syömässä työkavereiden kanssa eräässä kreikkalaisessa ravintolassa Pariisissa ja istuttiin iltaa. Mukana oli myös yksi suomalainen, joka oli lähdössä seuraavana päivänä, ja tunnelma oli outo. Myös miun huonekaveri lähti torstaina kotiin, joten minä sain nyt vallata koko huoneen itelleni. Alkaa lähtö kohta konkretisoitua.


Karuselli

Eilen sitten kävin ennen töitä respassa hieman vihaisen ja huolestuneen oloisena, mutta tiskin takana olikin se mukava vastaanottovirkailija, joka selitti, että kyllä saamme olla täällä 6. päivään asti. Hänen kollegansa ei tiennyt Disneyn sopimuksista, mutta tämä vakuutti, että saamme olla täällä loppuun asti, ja pisti koneellekkin päivän ylös. Jes.

Eilen oli myös vikan työviikon eka päivä. Alku meni ihan hyvin, kunnes portilleni illan puolella tuli perhe, joiden lipuissa oli ongelmia. Kaksi lipuista toimi hyvin, mutta kahden kohdalla kone herjasi, ja ticket lookup paljasti, että lippuja oli jo käytetty, eikä normaalisti niillä voida päästää sisään. Lipuissa kuitenkin oli Disneyn leima, enkä oikein tiennyt, että oliko tämä normaalia vai ei, joten pyysin perhettä odottamaan hetkisen, kun soittaisin vastaavan paikalle.

Tästä lysti alkoi. Vanhemmat alkoivat heti hermostua, että kun pitää odottaa taas, ovat kuulemma jo toisessa puistossa odottaneet vastaavaa puoli tuntia. Valitettavasti meilläkin käy joskus näin, enkä saanut ketään kiinni vastaavan numerosta. Alkaa huuto, että he ovat maksaneet paljon näistä lipuista, ja he menevät sisään. ”Soita kenelle haluat, soita vastaavalle, securitylle tai johtajalle, mutta me mennään nyt sisään”. Äiti käskytti lapset menemään portin alta ja meni itse läpi, koska olin lukenut jo ne kaksi toimivaa lippua.

Isä puolestaan seisoi oveni takana lastenrattaiden kanssa. Tämä oli jo avannut omatoimisesti oven ja huusi minulle sen raosta. Seisoin itsepäisesti tiellä, kun mies huusi minulle, että ”VÄISTÄ, VÄISTÄ, VÄISTÄ NYT TAI TULEN NÄIDEN LASTENVAUNUJEN KANSSA PÄÄLTÄ”. Onneksi lastenvaunut näyttivät niin heppoisilta, että lopulta mies luopui tästä ajatuksesta ja tunki itsensä portin ja seinän välistä, jättäen lastenrattaat puiston ulkopuolelle.

Tässä vaiheessa paikalle saapuu securityn edustaja, joka tulee tiedustelemaan, että mitä täällä huudetaan. Selitän nopsasti tilanteen, samalla, kun isä huutaa naama punaisena. Pyydän, että saisin nähdä ne toimimattomat liput vielä uudestaan, mutta nainen kieltäytyy, tunkee ne laukkuunsa ja lähtee lastensa kanssa menemään puistoon. Security ei tee mitään muuta kuin juttelee isän kanssa. Lopulta security päästää isän lähtemään.

Tässä vaiheessa minä rupean itkeään ja pakenen kulman taakse. Securityn tyyppi lohduttaa, että ei pidä ottaa itseensä. Minä lähden hetkeksi lähimpään toimistoon hetkeksi vetämään henkeä. Muta ehdin istua vain hetken, kun sisään tulee yksi meidän xp:stä (sanasta experince, eli team leaderistä alempi auktoriteetti) tulee paikalle, ja heti viereen istumaan ja kysymään, että mitä on tapahtunu. Kerron lyhyesti, ja tämä lähettää minut tauolle.

Rauhotun ja jatkan töitä, mutta jossain myöhemmässä vaiheessa sama xp pyytää minua käymään illan vastaavan team leaderin luona kertomassa, mitä on tapahtunut. Menen toimistoon hieman pelokkaana, odottaen, että nyt tulee jotain sanomista siitä, että lopulta oltiin päästetty se perhe puistoon.

Team leader kertoo, että itse asiassa se, miksei kukaan ollut vastannut puhelimeen, johtui siitä, että päivävuoron team leader oli onnistunut hukkaamaan puhelimen. Ilmeisesti oli vahingossa lukinnut sen johtajan huoneeseen ja kulki ympäriinsä soitellen omalla kännykällään siihen ja toivoen kuulevansa soittoäänen.

Lisäksi tämä kyseli, että minkälainen tyyppi se securityn ihminen oli ollut – niiden kuuluisi nimittäin estää tällaisilta henkilöiltä pääsy puistoon tai ainakin soittaa joku tarkastamaan liput. Vielä minulta kyseltiin, että olinko peloissani vai vihainen ja oliko miehen viha kohdistunut minuun vai ollut yleistä vihaa. Olinhan minä peloissani, toinen uhkaa tunkea väkisin lastenvaunuilla päälle ja huutaa kurkku suorana viisi minuuttia – mutta sanoi sitten puiston puolella, että hän ymmärtää, että minä teen vain työtäni, mutta tämä systeemi on ihan paska.

Sitten istuttiin sen xp:n ja team leaderin kanssa toimistossa yhteensä 40 minuuttia ja nämä kertoilivat tarinoita hankalista asiakkaista.

Kerran yksi asiakas oli ollut lähdössä puistosta Disneyn lastenrattaiden kanssa, kun castmember oli pysäyttänyt tämän ja kysynyt, onko vaunusta maksettu vakuutta (n. 70e), jotta ne voi viedä puiston ulkopuolelle. Kun asiakkaalla ei ollut lappua, ja castmember oli kieltäytynyt päästämästä naista ulos vaunuineen, tämä oli peruuttanut hiukan, ottanut vauhtia ja pukannut vaunut kahden metrin päähän kohti castmemberiä. Tältä murtui sääri.

Toinen ”hauska” tapaus oli sattunut ennen paraatia, kun kadunvarret ovat täynnä ihmisiä ja tietyissä paikoissa on vaikea vaihtaa kadun toiselta puolelta toiselle. Katua olivat samaan aikaan lähteneet eri puolilta ylittämään ranskalainen ja hollantilainen nainen lastenvaunuineen. Vaunut olivat törmänneet keskellä tietä, ja pientä pukkimistä oli sitten tapahtunut. Lopulta ilmeisesti naiset tökkivät vaunujaan niin, että siitä puhkesi kunnon riita. Ranskalainen nainen, jolla oli sormessaan iso timattisormus, huitaisi hollantilaista kasvoihin avokämmenellä ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Toisella eräs sormuksen kivistä teki hollantilaisen naisen kasvoihin suureen haavan otsaan, josta alkoi vuotaa paljon verta.

Perheiden isät, jotka olivat tähän mennessä seuranneet tätä taistelua sivummalta, puuttuivat nyt peliin. ”Sun vaimos löi mun vaimoa!” ja aloittivat nyrkkitappelun keskellä Main streettiä. Toiselta murtui käsi.

Parc Astérix ja Louvre

Lähdettiin tiistai-aamuna kahden työkaverin, Maxin ja Elinan kanssa kohti CDG:n lentokenttää, suuntana Parc Astérix. Ei sinne siis tarvinnut lentää, mutta lentokentältä sai otettua shuttle-busseja puistoon, joka sijaitsi Pariisin pohjoispuolella.

Vaikka siellä on vain yksi puisto (vrt. Disneyn Parc Disneyland ja Walt Disney Studios), oli hinta suhteessa aika paljonkin halvempi kuin Disneyllä yhteen puistoon (40e vs 57e), ja yllätys oli myös se, että puisto tuntui olevan puoliksi tyhjä, vaikka oli kaunis päivä ja elokuussa vielä on kesälomat käynnissä.



Asterixissa oli enemmän hurjempia laitteita ja olivat myös rakentaneet monta vesilaitetta sinne, joita Disneyllä ei ole kuin kaksi, ja vain toisessa kastuu edes vähän. Lisäksi odotusajat tuntuivat täysin minimaalisilta verrattuina Disneyn mahdollisiin 120 minuutin jonotusaikoihin. Siellä olisi ollut myös Delfinaario ja esityksiä delfiinien kanssa, mutta missattiin ne, koska ei löydetty mistään ohjelmaa, joka oltaisiin voitu kaapata.

Keskiviikkona lähdin yksikseni Pariisiin, uudelleen tavoitteena nähdä Louvre. Saavuttuani sisäänkäynnille, minua tervehti jälleen pitkän näköinen jono, mutta lähdin etsimään toista sisäänkäyntiä, josta kämppis oli puhunut. Löysinkin oven, jonka vieressä luki, että se oli tarkoitettu ryhmille ja museopassin haltijoille, mutta ystävällinen nainen päästi minutkin siitä läpi, ja niin pääsin sisälle jonottamatta hetkeäkään.

Museo on kyllä tosi iso, joten piti priorisoida. Kävin katsomassa Louvren keskiaikaisia jäänteitä ja jatkoin suoraan kohti Mona Lisaa. Matkalla kohtasin huoneellisen täynnä kreikkalaisia patsaita, joista suurin osa esitti kreikkalaisesta mytologiasta tuttuja hahmoja, kuten kentaureja.

Mona Lisan luona oli yllättäen ruuhka, koska kaikki yrittivät päästä eturiviin, ja ne, jotka jo olivat eturivissä, yrittivät kaikki ottaa itsestään kuvaa Mona Lisan kanssa. Pääsimpä kuitenkin näkemään taulun ja sain siitä pari kuvaakin vähän kauempaa.



Nälkä alkoi olla kova, ja koska Louvren kahvila oli ihan naurettavan hintainen, kiersin nopeasti Napoleonin vanhaa asumusta ja päätin lähteä taas jatkamaan matkaa.

Kävin syömässä ja lopulta leffassakin. Saavuin teatterille 18.10 ja tietenkin suurin osa leffoista oli alkanut tasan kuudelta, mutta Super 8:n ajaksi oli merkitty 18.10, joten nopsasti otin lipun automaatista ja suunnistin kohti salia. Lipuntarkastaja totesi pahoitellen, että he ovat hiukan myöhässä näytöksen kanssa. Totesin vain nauraen, että ei haittaa, minäkin olen hiukan myöhässä. Ja neljäkymmentä minuuttia myöhemmin salin ovet avattiin.

Kun pääsimme saliin, siellä oli kuitenkin edelleen käynnissä lopputekstit ja niiden vieressä pyörivät video, joita edellisen näytöksen katsojat vielä tuijottivat. Salissa oli pieni härdelli, kun osa yritti päästä istumaan hyville paikoille ja osa yritti päästä ulos, ja osa istui tiukasti penkissään, kunnes video oli loppunut kokonaan. Ja tulipa nyt itsekin katsottua lopputekstit kahteen kertaan.

Ensi viikon tiistaina tulee käymään irkkutanssiopettajani Suomesta. Jee, pääsen taas esittelemään puistoa jollekin. On vapaapäivät tiistaina ja keskiviikkona, ja sen jälkeen onkin enää neljä päivää töitä. Whuu.

Katakombit ja Pompidou

Lähdettiin tiistaina päättäväisesti yhden suomalaisen työkaverin kanssa kohti katakombeja joskus ihan hullun aikaisin aamulla (kymmeneltä nähtiin täällä asemalla) ja junailtiin koko matka katakombiasemalle. Ei säikähdetty jonoa, joka oli huomattavasti pitempi kuin edellisellä viikolla, vaan jäätiin rohkeasti jonottamaan. Kolme tuntia, joista puolet ajasta suorassa auringonpaisteessa oli koettelemus, mutta vihdoin päästiin laskeutumaan kylmiin tunneleihin.



Katakombithan on lähteneet laajenemaan alunperin kaivoskäytävästä, jonne sitten alettiin siirtää tavaraa hautausmailta tilanpuutteessa. Nykyisin käytävissä on noin 6 miljoonan pariisilaisen luut. Sisäänkäynniltä piti kävellä useampi sata metriä kapeita käytäviä pitkin sinne, mistä itse ”luuosasto” alkoi. Tämän oviaukolla luki isolla ”Arrête, c'est ici l'empire de la mort” (Seis, tämä on kuoleman valtakunta).


Käytävät olivat vähän leveämpiä, kuin sisäänkäynnillä, mutta jokainen seinä oli vuorattu luilla ja pääkalloilla. Siis luiden päillä. Pääkalloja oli aseteltu seinälle kuin koristekiviä, sinne tänne tai jonkinlaisiin muodostelmiin. Ja luuseinän takana oli ääretön massa pienempiä irtoluita ja pääkalloja, joita ei seinämiin oltu tarvittu.



Tunneleissa oli kylmää ja kosteaa, kun kosteus tiivistyi kattoon ja tipahteli alas isoina pisaroina. Paikoittain lattialla oli kunnollisia lätäköitä ja takki oli ihan kostea, kun tultiin ylös. Ja haisee vieläkin tunkkaiselle.

Päätettiin lähteä katsomaan, olisiko UGC:llä tarjota mitään hyvää, VO eli version originale -leffaa täksi päiväksi. Näillä ranskalaisilla kun on paha tapa dubata noin kaikki audiovisuaalinen viihde minkä kerkiävät. Onneksi Pariisissa oli huomattavasti parempi tarjonta englanninkielisistä leffoista, kuin Disney Villagessa. Käytiin katsomassa Bad Teacher.

Leffan jälkeen otettiin vähän evästä mukaan ja suunnattiin piknikille Luxembourgin puistoon. Rentoiltiin laskevan auringon säteissä siihen asti, että puistonvartijat alkoivat vihellellä pilleihinsä kuin kosiskelevat linnut ja huutelemaan puiston sulkemisaikaa. Siirryttiin sitten koomailemaan Eiffel-tornin läheisyyteen ja kuvaamaan tuota Pariisin suurinta nähtävyyttä. Parahiksi oltiin kameran kanssa paikalla, kun kymmeneltä tornissa alkoi valoshow, ja sadat kirkkaat valot välkkyivät pitkin tornia.



Seuraavana päivänä lähdin yksikseni matkaan tarkoituksenani taklata Louvre. Suunnitelmani lässähtivät, kun viimein saavuin Louvren etupihalle. Sisäänkäynnille johti yksi ainoa jono, joka kiersi noin koko sisäpihan. Eilisen jonotussuorituksen väsyttämänä päätin, etten ainakaan yksin odota tuollaista jonoa, vaan lähdin harhailemaan muualle.



Pienen epäröinnin jälkeen huomasin yhtäkkiä olevani menossa tuhlaamaan olematonta rahaani Les Hallesin ostarille, mutta älysin viime tingassa, että viereisessä korttelissa kököttää Louvren korvike: nykytaiteen museo ja muutenkin hieman härö laitos, Centre Pompidou. Henkkareita vilauttamalla hyödyin jälleen nuoruudestani ja ilmaislippua heilutellen astelin sisälle museoon.

Ja sanompa vaan tämän, että jos pahvin palaselle piirretyt viivat on taidetta, niin mie lopetan saman tien opparin väsäämisen ja rupean nykytaiteilijaksi.



Onneksi siellä oli hieman vakuuttavampiakin teoksia, ja löytyi ihan Dalia ja Picassoa ja Aaltoakin. Viimeinen skandinaavisten suunnitelijoiden huoneesta. Ehkä lempparini oli kuva joko apinasta tai ihmisestä (veikkaan apinaa), joka on tehty niin, että artisti on kiinnitetty tietokoneeseen, joka rekisteröi silmän liikkeet ja piirtää ne kuvaksi. Artisti on katsellut apinan kuvaa ja lopputuloksena saadaan hauska versio apinasta.

Kävin myös ekaa kertaa elämässäni syömässä KFC:ssä, mikä oli ihan mukava ja erilainen vaihtoehto Mäkkärille. Loppupäivästä kävin vielä tuhlaamassa vähän sitä vähäistä palkkaani ostarilla ja katsomassa myös toisen leffan, vapaapäivän ja mukavien teatterin penkkien kunniaksi.

Oli omituista, että olivat laittaneet heti vapaapäivän jälkeen työvuoron alkamaan kymmeneltä. On jo kauan ollut aina vapaapäivien jälkeen closing, eli töitä alkaen klo 16.16. Koko viikkon onkin sitten ollut aamuvuoroa ja kassaa.

Tänään rupesi melkein hermostuttamaan, kun pahimman ruuhkan aikaan viereeni tulee yksi teamleadereista ja sanoo, että tämän asiakkaan jälkeen pistä luukku kiinni. Audit caisse, eli yllätystarksitus. Piti laskea kaikki rahat, voucherit ja muut paperit ja laskea yhteen. Yrittävät kontrolloida näin, ettei työntekijät vedä välistä. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja pääsin jatkamaan töitä.

Täällä on yhtäkkiä noussut lämpötilat ja tänäänkin oli mukavat 37 astetta, kun tulin töistä. Ensi viikolla luvattiin yli 40:ää astetta.

Kiireisiä päiviä Pariisissa - taas

Meillä oli erään suomalaisen tytön kanssa puhetta, että lähdettäisiin meikän ekana vapaapäivänä käymään katakombeilla. Niinpä pistin tälle facebookissa viestiä ja annoin numeroni, jotta voitaisiin pitää jotain yhteyttä. Tytöstä ei kuitenkaan kuulunu mitään, ja pettyneenä lähdin puolen päivän aikaan bussille.

Pysäkillä tapasin erään Oulusta kotoisin olevan tytön, jonka kanssa ollaan juteltu pitkin kesää, ja selvisi, että tämä on menossa yksin Pariisiin. Mikä tuuri, sama homma kuin viime viikollakin! Tämä ilahtui seurasta ja lähdettiin yhdessä kohti katakombeja.

Sinne asti päästyämme meitä kuitenkin oli vastassa katakombien työntekijä pitkän jonon päässä toistelemassa hokemaa ”From here to the catacombs it is more than an hour. You are too late. Please come back tomorrow”. Kuulosti hieman rikkinäiseltä nauhurilta :D

Luovutettiin ja lähdettiin kohti keskustaa. Pysähdyttiin matkalla Luxemburgin puistossa (miksi muuten kaikissa kaupungeissa on Luxemburgeja?), jonne oisin voinu jäädä ehkä asumaan. Tai ainaki koko iltapäiväksi kirjan kanssa istumaan.



Sen jälkeen mentiin käymään Pantheonissa, joka siis on mausoleumi. Sisältä löytyi mm. Victor Hugo, Voltaire, Pierre ja Marie Curie haudoissaan. Sen jälkeen lähdettiin etsimään Shakespeare and Co -kirjakauppaa, jossa on Pariisin laajin englanninkielisten kirjojen valikoima. Itse kauppa oli pieni, mutta se oli tungettu täyteen kirjoja. Siis lattiasta kattoon. Kaikki huoneet oli päälystetty kirjahyllyillä, eikä hyllyissä näkynyt paljoakaan tyhjää tilaa.



Kirjakaupan jälkeen käveltiin Seinen toiselle rannalle ja jäätiin istuksimaan biitsille hetkeksi aikaa. Oikeasti. Ne on ajaneet hirveästi hiekkaa Seinen rannalle noin koko Ile de Citén pituudelta, ja sinne sai kuka tahansa mennä loikoilemaan aurinkoon ja lapsille oli omia leikkipaikkoja.



Sen jälkeen suunnattiin Eiffel-torniin. Kahden tunnin jonotuksen jälkeen päästiin sisälle, mutta koska jostain syystä siellä oli vielä yhdentoista aikaan niin paljon porukkaa, että puolivälissä tornia olisi pitänyt jonottaa vielä melkein tunti pääsyä ylös asti, jäätiin siihen kakkostasanteelle. Ja nättiä oli! Harmi, ettei kuvissa näy paljon muuta, kuin pieniä valopalloja, mutta hyvältä näytti.



Seuraava päivä tuntui edellisen kopiolta, kun koko aamuna ei kuulunut mitään siitä tytöstä, jonka kanssa meillä oli suunnitelmissa mennä Versaillesiin. Lähdin sitten taas yksin kohti Pariisia, ja pääsin tällä kertaa ihan yksikseni sisälle Versaillesin palatsiin, ennenkuin törmäsin sattumalta työkaveriin! Uskomatonta tuuria.



Kierrettiin yhdessä palatsikierros loppuun ja sitten puutarhaan. Ne oli huikeat! En edes nähnyt kuin ensimmäisen osan niistä, mutta jos on hyvä sää ensi viikolla, voisi mennä uudestaan. Koska sinnehän pääsee ilmaiseksi alle 26-vuotias EU-kansalainen.



Erosimme työkaverista, ja itse suuntasin vielä käymään Sacré Coeurillä. Ja täytyy sanoa, että alkaa jaloissa tuntua, kun edellisenä päivänä on tullut puolesta välistä Eiffeltornia alas portaita pitkin, seuraavana kävellyt puoltoista tuntia Versaillesissa, kiivennyt metroasemalta kaikki portaat ylös koska hissi oli rikki, kiivennyt kaikki portaat metrosta Sacré Coeurille ja sitten vielä ne portaat alas. Tätä jos jatkaa, pysyy pohkeet timmissä kunnossa.



Sacré Coeuriltä oli aika hulppeat näkymät alas ja kirkon edessä istuikin paljon porukkaa vain jutustelemassa ja seurustelemassa. Myös rihkamakauppiaita pyöri ympärillä liiallisuuksiin. Mutta mukava oli istuskella.



Tuntui tosi omituiselta mennä töihin kahden vilkkaan vapaapäivän jälkeen, ja olin onnellinen, että minut oli taas pistetty iltaparaatiin. Ja olihan siellä ihan kivaa, small talkkasin lasten kanssa englanniksi ja ranskaksi, ja illan huipennus tuli paraatin jälkeen; olin jo lähdössä takaisin kohti taukohuonetta, kun joku takanani pyytää odottamaan. Käännyin, ja näin kaksi nuorta miestä, jotka olivat seisoneet alueellani paraatin aikana. Toinen näistä sanoo, että halusi vain kertoa sen, että on itsekin cast member ja kiittää hyvästä työstä, jota tein paraatin aikana. Kiitos, ja toivottavasti sulla on oikein mukava ilta. Olin tosi otettu ja jaksoin hymyillä koko loppuillan.

Vapaapäiviä Pariisissa

Ensimmäisenä vapaapäivänä heräsin pirteästi heti yhdeksän jälkeen täynnä intoa ja energiaa. Koska kämppikset tuntuivat nukkuvan ikuisuuden, päätin lähteä yksikseni Pariisiin.

Kävin tallettamassa palkkashekkini pankista, ja olin juuri laskeutumassa portaita junaan, kun vastaan tuli yksi suomalainen tyttö, joka aloitti työt samaan aikaan. Tämä oli myös matkalla pankkiin ja sen jälkeen Pariisiin, joten lyöttäydyin seuraan ja matkasimme yhdessä kohti Eiffel-tornia.



Tornista parin korttelin päässä sijaitsee Musée du Quai Branly, joka keskittyy eri kulttuurien vanhoihin esineisiin. Siellä oli Oseaniasta, Aasiasta, Afrikasta ja Amerikasta kerättyjä esineitä, kuten toteemipaaluja, kampoja, piippuja ja kankaita. Ynnä muuta, ynnä muuta. Koska olemme nuoria ja kauniita (siis alle 26-v), nautimme vapaasta sisäänpääsystä museoon. Täällä nimittäin pääsevät alle 26-v EU-kansalaiset melkein kaikkiin museoihin ilmaiseksi henkkareita näyttämällä.



Parin tunnin jälkeen nälkä voitti, ja siirryimme ravintolan kautta istuksimaan Seinen rannalle ja toljottelemaan ohikulkevia ihmisiä. Löysimme myös vahingossa Kesä-Estivaalin (en tiedä, miksi ilman f:ää), jotka olivat lähinnä perinteiset suomalaiset markkinat: kuka kauppasi kiviä, kuka koruja ja kolmas hattaraa. Ostimme pehmikset ja istuimme taas Seinen rannalla kunnes sade ajoi kohti kotia.



Toisena päivänä heräsin taas pirteänä ennen muita, mutta odottelin Heidin matkaan ja lähdettiin iltapäivästä kohti Les Hallesia, eli suurta kauppakeskusta. Tai siis kauppakeskus on ehkä vähän huono sana kyseiselle kompleksille, joka toimii samalla erilaisten putiikkien yhteenkerääntymänä, metro- ja juna-asemana, ravintolamaailmana, elokuvateatterina, kirjastona ja uimahallina. Sanomattakin selvää, että se siis oli iso?

Vaikka yritin olla ostamatta mitään ja ajatella tämän kuun luottokorttilaskua, tuli muutama ostos tehtyä. Päivän parhaana varmasti vierailu Fnaciin, joka siis on samainen ketju, jonka käytäviä kulutin Belgiassa etsiessäni luettavaa ja kuunneltavaa – Ranskan suurin kirja- ja viihdekauppaketju. Kuten jotkut lukijoista saattavat muistaa, ostin Brysselistä kirjan nimeltä Grands Anciennes, ensimmäisen osan Cthulhu-mytologiaan pohjaavasta sarjakuvasta syksyllä. Kävin siis ihan huvikseni pyörähtämässä sarjakuvaosastolla tuolla Les Hallesissa, ja siellä se minua odotti – kakkososa suurista muinaisista! Olin niin iloinen, sillä nyt on molemmat osat hallussa ja molemmat ostettu eri maista.



Lopuksi mentiin istuksimaan Centre Bombidoun eteen, jonne oli kerääntynyt jo ilta-auringon paisteessa hengailevia ihmisiä kuuntelemaan livemusaa. Parhaimmillaan siellä soitti kolme esiintyjää kolikoiden toivossa. Haettiin viereisestä kaupasta miniviinipullot ja pidettiin pieni piknik.

Koska tein closingin, eli menin töihin vasta neljäksi seuraavana päivänä, lupasin lähteä erään suomalaisen tytön kanssa taas käymään puistossa. Käytiin viimein katsomassa Motors – Action! -stunttishow, jossa stunttimiehet ajelivat vuoroin autoilla ja vuoroin motskareilla ja välillä ajoivat läpi tulesta. Lempparikohtani oli se, kun ne kallisti autot 45 asteen kulmaan ja toisen puolen renkaat ilmassa. Hulluutta!



Kohta alkaa käydä vapaapäivätkin vähiin. Oon varannu lennot takaisin Suomeen 6.9. joten eihän tässä enää ole kuin 4 viikkoa käytettävissä. Se tarkoittaa siis noin 8 vapaapäivää. Katsotaan, mitä ohjelmaa ensi viikolle keksitään!

La Parade des Rêves Disney

Tämän työviikon ehdottomasti parhaimmat hetket sain kokea ekoina päivinä, kun torstaina iltavuorossa pääsin tekemään iltaparaatin. Olin kuunnellut muiden kauhukertomuksia tottelemattomista asiakkaista ja raskaasta kyykkimisestä ja hieman jänskätti.

Meillähän on kesäaikaan kaksi paraatia: Once upon a dream seittemän jälkeen, joka on se ”perinteisempi”, käsittääkseni pyörii vissiin ympäri vuoden ja sen jälkeen puoli yhdeltätoista illalla Fantillusion, jonka ajaksi kaikki valot sammutetaan, ja itse paraati on kokonaan valaistu. Jälkimmäistä seuraavat ilotulitukset.

Sain omaksi alueekseni iltaparaatiin suoran pätkän Main streettiä ja pienen kaarteen liikenneympyrän edestä. Tehtävänä on pitää kaikki jalat ja laukut jalkakäytävillä ja huolehtia, ettei kukaan idiootti lähde riehumaan kadulle paraatin alle. Kävinkin jo hyvissä ajoin ennen paraatia kiertämässä koko pätkän ja selitin englanniksi ja ranskaksi, että nostavat ennen paraatia kinttunsa turvaan. Sain myös odottavilta ihmisiltä aplodeja, kun kävelin ohi.

Paraati meni hyvin, ihmiset usko kerrasta, kun sanoin, että jalat pois tieltä ja itse tosiaan kökötin koko paraatin ajan siinä kadun reunassa ja katselin ohi lipuvaa paraatia. Ja sama toistui seuraavana päivänä, mutta päiväparaatissa.

Meille on tullut tosi paljon suomalaisia. Meitä on varmaan oikeasti 20 siellä. Ja koko ticketingin lukumäärä huitelee jossain 150 ja 200 välillä. Hullua, Suomessa ei ikinä pidettäis näin paljoa porukkaa töissä.

Mutta siis hauskaa on se, että ranskiksetkin vitsailee jo nykyään, että suomi on ticketingin kolmas virallinen kieli. Me ollaan jo syrjäytetty espanjankielinen väestö ticketingissä. On niin outoa, että melkein joka kerta, kun tulee taukohuoneeseen, joku puhuu siellä suomea. Ja jos ei muuten, joku ulkomaalainen huutelee että ”moi moi” tai ”höpö höpö”.

Palkkaki tuli – taas shekkinä. Ärsyttää, ko sillon ko kävin pankissa, sanoivat, että seuraava tulee suoraan tilille. Sain sitten sen lapun, jolla kysyttiin, että haluaisinko sen tilille vai shekkinä, samaan aikaan, ko sain shekinkin. Hieman liian myöhässä siis. Viimeisen antavat ilmeisesti myös aina shekkinä. Ärsyttää, etenkin ko täällä ei oo pankit maanantaisin auki, nii nyt oon joutunu oottamaan perjantaista asti sen shekin kanssa, koska oon ollu töissä sillon ko pankit ois ollu auki.

Sitte pieni varotuksen sana: En tuu olemaan kunnolla ruskia, ko tuun takasi. Täällä oli tosi sateinen heinäkuu ja aurinkoa ei paljo näkyny, mutta nyt tilanne on parantunu ainakin hetkellisesti ja tänäänkin käytiin kämppiksen kanssa makoilemassa viereisessä puistossa viltillä vähän paistattelemassa päivää töitten jälkeen. Yritys on kova, mutta en taida enää kello viiden auringolla hirveästi ruskettua.

Paluu töihin ja rentoa Disney-elämää

Neljän ja puolen vapaapäivän jälkeen töihinpaluu oli raskasta ja omituista, kun tahtoi koko ajan mennä sanat ja etenki kielet sekasin. ”Oui madame, c'est after the station” Oli kuitenkin mukava olla töissä, jotenkin päivän ongelmat oli pieniä, ja tein ekaa kertaa ikinä myöhäisen closingin, eli aloitin neljältä ja lopetin puolilta öin, kun puisto on jo mennyt kiinni.

Meille saapuu edelleen koko ajan uusia työntekijöitä, mikä on vähän outoa. Mutta joka tapauksessa on mukava, kun saa olla seniorin asemassa ja neuvoa uusia. Tässä vaiheessa tiedän jo aika hyvin kaikesta kaikkea, niin työ on stressittömämpää, kuin aluksi.

En voi ehkä kertoa tarpeeksi hyvin teille, kuinka mahtava Disney Village meikästä on. Se on auki joka päivä, ilmainen sisäänpääsy (siis sinne pääsevät muutkin, kuin puiston asiakkaat) ja siellä on tämän edellämainitun Buffalo Bill's Wild West Shown lisäksi mm. vajaat kymmenen putiikkia, elokuvateatteri, 4 baaria ja vajaat kymmenen ravintolaa, kuten MacDonalds, Starbucks ja uusi Earl of Sandwich, josta saa _todella_ hyviä lämpimiä voileipiä. Village on Disneyn järven rannalla, ja järven päällä on Panoramaqique, kuumailmapallo, jonka kyytiin voi nousta katselemaan Disneyn maisemia. Lisäksi kolme Disneyn hotellia sijaitsee järven rannalla.

Musta on ihana käydä töitten jälkeen vaikka vain pyörähtämässä Villagessa. Viime viikolla, kun olin stressaantunut, kävelin sinne töiden jälkeen, ja melkein samantien Villagen poikki saapui Wild West Shown paraati. Spektaakkelin hahmot ratsastivat siitä ohi hevosineen promootiotarkoituksissa. Päiväni pelasti varmasti se, kun itse Buffalo Bill vilkutti miulle! Musta taantuu joku lapsi, silloin kun oon Disneyllä vapaa-ajalla. Sen jälkeen hain Starbucksista mansikka-kerma-frappucino -asian, joka on kuin mansikkapirtelöä. Se kruunasi koko päivän.

Myös viimeksi kun kävin Villagessa shoppailemassa, kämppis sai vihdoin yllytettyä siihen, mitä jo haaveilin silloin kuin porukat oli täällä käymässä: ostin Stitchin! Semmoisen ison halikaverin! Se on ihana :] Enkä tiiä, miten saan sen Suomeen, ko se on tuommoinen polvenkorkunen :D

Kassaa ja kuumetta

Edellisen päivityksen lauantaina alkoi itse asiassa kesäkausi, mikä tarkoittaa sitä, että Disneyland parc on avoinna joka päivä yhteentoista ja Walt Disney Studios seitsemään. Lisäksi ”sen perinteisen” Once upon a dream -paraatin lisäksi ohjelmistoon lisättiin yöparaati, joka alkaa puoli yhdeltätoista, ja jonka ajaksi valot sammutetaan lähiseudulta. Itse paraati oli sikahieno, mutta valitettavasti ei ole kovasti tarjota kuvamateriaalia liikkuvasta valokulkueesta. Paraatin jälkeen ampuvat ilotulitukset linnan takaa ja itse linnaan heijastetaan valokuvioita.


Tuosa muuten yks tilannekuva meidän arkielämästä. Kämppikset unohti joku päivä kuoharipullon pakkaseen, ja sieltä kuului semmoinen vieno *poks*. Kuoharisorbetti oli aika hyvää, kokeilkaa joskus.

Päivät on tuntuneet hurahtelevan ohi, koska oon tehny paljon breakerin hommia. Tämä tarkoittaa sitä, että aloitan kymmeneltä ja tarpeesta riippuen teen rotaa (eli olen porteilla), guest controllia (olen hotellin edessä ohjaamassa ihmisiä lippujonoihin ja puistoon) tai päästän kassalta ihmisiä tauolle, hyppäämällä heidän tilalleen vartiksi. Päivemmällä päästetään yhdestä kahteen kassaa syömään (yleensä niiltä kaikista kiireisimmiltä kassoilta) ja tehdään koko ajan myyntiä. Se on sinällään tosi stressaavaa, koska vaikka oonkin jo oppinu aika hyvin tämän kassatyöskentelyn ja kassa on täsmänny, meille ei yleensä breakerinä anneta pohjakassaa, vaan pyydetään korttimaksuja tai sitten lainataan parikymppiä siltä tauotettavalta kollegalta rahaa, joka toivottavasti pystytään palauttamaan tauon päätyttyä.

Toinen asia, mikä ressaa on se, että yleensä kassalla sulla on oma työpöytä ja avain laatikoihin, jotka on sun tämän päivän: voit tunkea kaikki rahat, kuitit, voucherit ja lippulaput sinne. Breakerin pitää siirrellä rahojaan pienessä laatikossa kojusta toiseen, ja aina jonkun saattamana.

Yleensä kassat menevät kiinni ennenkuin breakerin vuoro loppuu, joten viimeiset pari-kolme tuntia yleensä sitten joudutaan joka tapauksessa seisomaan rotassa. Ja kaiken huippuna se, että töistä pääsee kuudelta, joten koko päivä on vähänniinkuin tuhlaantunut töihin.

Noh, onhan mulla niitä vapaapäiviäkin. Viime viikolla lähdettiin kahden kämppiksen kaa Pariisiin, ko meidän työporukkaa oli menossa baariin. Kulttuurishokki! Baariin maksoi sisälle 20 euroa, ja siihen hintaan sai 2 drinkkilappua. Tarjolla oli myös halvempia sisäänpääsyjä, kuten 15e yhdellä drinkkilipulla, mutta itse asiassa kannatti ottaa drinkkilippuja samassa, koska baaritiskiltä tilatessa noin juoma kuin juoma maksaa 9e.

Baari oli tupaten täynnä, mutta onneksi tännekin on rantautunut tupakkakoppi-kulttuuri, eikä savusta tarvinnut kärsiä. Toinen erikoinen juttu oli se, etteivät miehet päässeet yksinään tai keskenään baariin: seurassa piti olla ainakin yksi nainen. Ja silti niitä miehiä tuntui olevan paljon enemmän kuin naisia, etenkin tanssilattialla. Baarit ovat myös auki pidempään kuin Suomessa, joten me päästiin mukavasti ensimmäisellä aamujunalla kotiin ilman, että piti värjötellä jossain asemalla kauaa.

Sitten käytiin kattomassa uusin Harry Potter. Ranskaksi dubattuna, mutta silti. Oli visuaalisesti tosi hieno, ja parissa kohtaa harmitti, etten nähnyt sitä englanniksi, mutta ymmärsin kuitenkin aikalailla kaiken. Hauskinta ehkä oli se, että taikasauva on ranskaksi baguette, eli patonki. Lisäksi Harrysta tuli Ari ranskalaisella lausunnalla.

Sitten tein taas kaks päivää kovasti töitä, ja kolmantena oli hiljaisempi päivä kassalla. Alkoi puolen päivän aikaan tulla semmoinen ahdistus, yskitti ja pää oli täynnä räkää ja mahdollisesti kuumekin nousi. Meillä oli ongelmia, koska pohjakassaa varten pitäisi tehdä pyyntö cash controlliin, että lähettäisivät lisää kolikoita, mutta mistään ei löytynyt putkiloita, joilla kassoja lähetellään (tiedättehän, sellaisia tuubisysteemejä, mitä esim. Citymarketeissa näkyy kassoilla). Juostiin Heidin kanssa oikeesti ympäri sitä sisäänkäyntikompleksia ettimässä ratkaisua tähän ongelmaan, ja mua väsyttää ja kiukuttaa niin, että meinaan ruveta itkemään.

Lopulta tunkeuduttiin viereiseen kioskiin, jossa oli yks symppis espanjalainen poika, joka on jutellu mun kanssa monesti ja joka heti otti asian hoitaakseen ja järjesti mulle yhen putkilon. Saatiin sen kioskin porukan kanssa tehtyä yhteiset vaihtopyynnöt ja suljettua kassat ja sitten mua jo talutettiin meidän briiffi-huoneeseen, että ”mee nyt kysymään tuolta, että saatko lähtä kotiin” ja taputtivat selkään. Ihania työkavereita.

Lähin kotiin samantien sitte luvan saatuani nukkumaan, ja olo helpotti. Mutta seuraavana aamuna tuumasin taas, että on kyllä kuumetta ilmassa, en lähe töihin. Soitin toimistolle, ja sieltä onneksi vastasi sama symppis nainen, joka oli lähettänyt mut kotiin. Nukuin sitte eilisenki, ja tänä aamuna meinasin ruveta kiroamaan, kun olo on edelleen sairas. Soitin taas itseni sairaaksi ja lähdin etsimään lääkäriä.

Se olikin hauska paikka :D Itse lääkärillä oli siniset aurinkolasit, farkut ja tumma kauluspaita, toimisto oli kokonaan koristeltu tummalla nahalla ja siellä oli isoja patsaita tanssivista tai soittavista ihmisistä. Lisäksi kokoelma blues -julisteita ja koristeita. Kämppis nauroikin, kun tulin kotiin, että ”kävit sitten sillä blues-lääkärillä”.

Se määräs mulle seittemää eri lääkettä. Seittemää :D Siinä oli nenäsumutetta ja kurkkusumutetta ja parasetamoolia ja antibioottia ja prednesonia ja yskänlääkettä ja vielä jotain. Huhhuh. Ja isoja ja pahanmakuisia pillereitä. Mutta jospa tämä alkaisi tästä pikkuhiljaa talttumaan. Voisin mennä taas keittämään teetä ja nauttimaan siitä uudesta lempimukistani.


Kuka voisi olla pahalla tuulella juotuaan aamukahvinsa tällaisesta mukista?

Porukoiden vierailu ja kiirettä töissä

Paljon on tapahtunu. Oli huono omatunto, ko en ollu käyny ollenkaan vielä ”pakollisissa” turistikohteissa viime kuussa, joten nyt on korjattu tämä puute.

Kämppikseni Heidi kuljetti minua omaa turistikierrostaan pitkin ympäri Pariisin keskustaa, Galeries Lafayettelta Champs-Elyseen kautta Eiffelille ja Notre Damelle. Kävin jopa shoppailemassa Lafayettella, mutta koska keskus on tunnettu merkkituotteistaan, ostin vain sukat :)

Porukat saapui Pariisiin torstaina, mutta olin iltavuorossa. Onneksi ne on sen verran omatoimisia, että olivat päässeet itekseen hotelliin. Meillä oli myös illalla Cast Member Partyt, johon oli kutsuttu koko Disneyn henkilökunta, ja backstagen parkkipaikalle oli roudattu pöytiä, tuoleja, esiintymislava ja monta eri kojua, joista sai ilmaista ruokaa ja juomaa.

Aamulla heräsin sitten aikaisin ja junailin Pariisiin aamupalalle porukoiden kanssa. Olipa ihana syödä taas tuoretta croissanttia! Meillä oli kovana tavoitteena käydä näin ”aamusta” Eiffel-tornissa, mutta kun saavuttiin sinne, jono oli uskomattoman pitkä, ja koska pelättiin, etten mää ehtis töihin, jos jäätäisin jonottamaan, jatkettiin matkaa Champs-Elyseelle. Jätin porukat puolen päivän aikaan sinne ja lähdin itse taas töihin.

Lauanataina pääsin töistä kuudelta ja lähdin sen jälkeen taas Pariisiin. Lähdettiin Eiffelin lähelle syömään, ja sen jälkeen taas oli kovana tarkoituksena kiivetä torniin. Mutta jonot olivat vieläkin pahemmat, kuin edellisenä aamuna. Koko Eiffelin puisto oli täynnä pikniköiviä ihmisiä ja katukaupustelijoita riitti.

Sunnuntaina pääsin taas kuudelta, ja porukat olivat vastassa täällä Chessyn asemalla. Otettiin taksi porukoiden uudelle hotellille, joka itse asiassa sijaitsi Disneyn toisella puolella. Sain tuliaisiksi mm. hirveät määrät salmiakkia, purkkaa, kahvia, lukemista ja kenkiä. Jee.

Maanantaina oli vihdoin taas vapaapäivä, ja lähdettiin Pariisiin. Käytiin nopea pyörähdys Lafayettella, ja käytiin syömässä eräässä kulmaravintolassa. Saisivat suomalaiset ottaa oppia täkäläisestä ravintolakulttuurista. Niin nopeaa ja tehokasta. Lisäksi suurin osa tarjoilijoista oli miehiä. Ja ne kantoikin hirveitä tarjottimellisia kerrallaan. Työntekijöitä oli niin paljon, ettei tarvinnu odotella. Muutenkin tuntuu, että yleensä täällä on suhteessa enemmän työntekijöitä, kuin Suomessa.

Käytiin ostamassa kuuluisia keksejä, makarooneja, ja lähettiin sen pienen pussin kanssa metästään risteilyä. Löydettiinkin viimeisen yksi isoimmista Seinen risteilyfirmoista, joka ajelee Seineä ylös alas selostuksen kera. Ihan mukavaa oli, vaikka aurinko paistoi kovasti.

Olin käynyt varaamassa porukoille yllätyksenä liput Disneyn Wild West Show'n, illallis-spektaakkeliin, jossa villi länsi -illallisen aikana inkkarit ja länkkärit esiintyi areenalla. Siispä hoputin porukoita, että lähdetään takaisin. Noustiin RER-junaan, joka oli matkalla Disneylle. Juna oli kuitenkin täynnä, ja kun noustiin siihen, porukoita tönittiin ovien edestä, kun lisää porukkaa nousi kyytiin. Minuuttia myöhemmin isä kuitenkin rupeaa ihmettelemään, että missä lompakko on. Koska sitä ei löydy junasta, päätetään nousta junasta seuraavalla asemalle. Isä oli kuitenkin käyttänyt lompakkoaan juuri ennen laiturille saapumista, koska lippu oli siellä. Joku on siis varastanut sen kun isä nousi junaan.

Mennään aseman infoon, jossa on pari ranskankielistä työntekijää, jotka ottivat asian ihan rauhallisesti, ja ilmeisen rutinoituneesti. Siinä tiskillä äiti rupeaa kaivamaan laukkuaan, ja ilmoittaa kohta, että hänenkin lompakkonsa on kadoksissa. Molemmat on ilmeisesti varastettu samaan aikaan. Aseman työntekijät kyselevät, että nähtiinkö nuorta naista. Pienen ihmettelyn jälkeen porukat muistaa molemmat, että nuori nainen oli heidän takanaan junassa. Miehet sanovat, että toiselta asemalta on juuri soitettu, että nuoren naisen on nähty varastavan lompakoita siellä. Aika menetetty tapaus siis.

Lähdettiin ohjeitten kanssa seuraavalle asemalle ja etsimään poliisiasemaan (komisariota, niinkuin ranskalaiset sanovat), jotta saadaan rikosilmoitus tehtyä. Onneksi olin ollut mukana kämppiksen kanssa jo viime kuussa tekemässä rikosilmoitusta sen varastetusta lompakosta ranskaksi. Kaikki paperit saatiin ihan näpsäkästi, ja nyt porukoilla on ranskankielinen todistus myös uutta ajokorttia varten.

Otettiin sitten taas juna kohti Disneytä. Saavuttiin kuitenkin perille niin myöhään, että show oli jo puolessa välissä. Otin isältä poliisin paperin ja menin luukulle, valmiina olemaan surkean näköinen. Aloin selittää semmoiselle mukavannäköiselle nuorelle miehelle, että liput on tähän show'n ja lompakot varastettiin ja ja... Ja poika keskeytti minut heti siihen ja kysyi suoraan, että haluanko, että hän vaihtaa ne seuraavaan näytökseen, joka alkaisi parin tunnin päästä. Jee!


Show oli hieno! Ruokana oli papumuhennosta, lohkopottuja, makkaraa, grillikylkeä, kanankoipea, jälkkärinä omppupiirakka vaniljajäätelöllä ja kahvia, ja koko shown ajan rajaton määrä vettä, kokista tai kalijaa.

Areenalla tosiaan ratsastelivat lujaa, päästivät sinne puhveleita, lassosivat kilpaa ja pitivät kisoja myös katsojille. Oli tosi hauskaa, ja koska olin ihan vahingossa onnistunut varaamaan show'n neljännelle heinäkuuta (4th of July), lauloi joku amerikkalainen laulaja jenkkien kansallislaulunkin illan päätteeksi.

Sitten onkin jatkunut kova arkinen työskentely. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Eka päivä yksin kassalla – suoritettu!

Juhannus meni tosiaan lähinnä nukkuessa ja kattoessa jotain leffoja. Pelotti lähteä sunnuntaina töihin, mutta ihan hyvin se meni. Taisi olla semmoinen heikompi tauti. Tai siis niin ainakin luulin.

Ääni on ollut käheä nyt pari päivää, ja tänään, kun piti olla ensimmäistä päivää kassalla töissä, ilmastointi kostautui: nyt ei tytöstä pääse enää kuin pihinää. Oli tosi mukava päristellä niitä ranskalaisia ärriä mikrofoniin, kun ne ei meinaa ymmärtää mun ranskaa muutenkaan, ja koko ajan vaan pitää toistaa vielä kovempaa.

Kassalla oleminen sujui paljon helpommin, kuin olin ajatellut. Työkaverit (joista osaa en ollut nähnyt vielä ollenkaan) oli tosi mukavia, ja auttoi aina kun kysyin jotain. Tuo homma vaan on henkisesti rasittavampaa ko turnikeilla (eli niillä porteilla) työskentely, ja sinällään on ihan mukava, että mulla on vielä tässä vaiheessa enemmän taker (eli turnikki)-vuoroja kuin seller-vuoroja. Tosin että alkaa nyt kahen vapaan jälkeen closingit, jossa joudutaan olemaan puiston sulkemiseen asti töissä.

Lisäksi nyt alko helteet. Eilen oli eka semmonen päivä, että ihan oikeasti olisi ollut liioittelua pitää päällään meidän päällystakkia, jota mie oon tähän asti pitäny joka päivä, koska se on tyylikäs. Tänään oli sitte semmoset kevyet 35 astetta päivällä, ja mie olin niin onnellinen, että olin ilmastoidussa toimistossa töissä. Kun tultiin kämppiksen kanssa kotiin kaupasta kuuden aikaan, infotaulu näytti 43 astetta.

On vähän tuskanen olo, ko ei oikein tiiä, miten nukkuu, ko on niin kuuma koko ajan. Nyt mää ymmärrän, miks nää on halunnu rakentaa kaikki talot kivestä. Meillä kotona on ihan siedettävän viileää, ja me ollaan suojeltu sitä peittämällä ikkunat ja dataamalla kaikki sisällä, kun aurinko porottaa ulkona. Huomenna sitte on kovat suunnitelmat lähteä viltin kanssa puistoon ruskettumaan.

Ainiin, ainiin! Näin eilen Black Eyed Peassin! Ne tuli puistoon aamupäivällä Disneyn vip-oppaiden saartamana. Menivät viereisestä portista sisään :)

Mitähän muuta, Disneyn ulkopuolelta... Käytiin viime viikolla kattomassa, ko täällä oli joku iso fete de la musique ja monia bändejä soitti tuossa meidänkin pikkukylän keskustassa. Pariisissa ois ollu enemmän bändejä, mutta ei me sinne asti lähetty, ko meillä oli toisen kämppiksen kanssa tulossa ekat kassakoulutukset seuraavana päivänä, joten tyydyttiin kattelemaan pikkukylän juhlia. Se oli vähän kuin flashback nuoruuteen, ja jotkut Raahen meripäivät. Paljon, paljon perheitä ja eri ikäisiä ihmisiä, joista osa kyllä käveli kaljatuoppi kädessä, mutta kaikki käyttäytyi tosi nätisti.

Täällä alkoi myös kesäalet, sekä Disneyllä että tuolla ”oikeissa” kaupoissa. Disneyllä nyt ei tunnu olevan alessa kuin sellasta hömppää, tai sitte en vaan oo vielä ehtiny ettiä. Käytiin Val d'Europen ostarilla kattelemassa, ja ostettiinki jotain, mutta sillon alen ekana päivänä oli meno ihan hirviää. Ihmiset tunkeili ja kiilaili ja varashälyttimet soi taukoamatta ympäri käytäviä. Jos ihmiset ei halunnu jotain, ne heitti sen lattialle. Määki talloin vahingossa varmaan kymmeniä viattomia vaatekappaleita, jotka olivat tulleet hylätyiksi.Tällaisissa asioissa voisivat ottaa oppia suomalaisista, jotka aleissa pyrkii yleensä edes olemaan ihmisiki.

Tosin että suomalaiset sitten voisi kopsata ranskiksilta sen tervehtimis- ja kohteliaisuusmallin. Täällä toivotellaan kaikille hyviä päivän- ja illanjatkoja ja tervehditään aina. Parasta on miusta nämä asiakkaat, jotka välillä toivottelee miulle töissä ”Bon courage” - rohkeutta/onnea töihin. Itekin yritän olla kohtelias kaikille mua palveleville ja teki mieli kyllä toivottaa niille alennusmyyntien myyjille myös bon courage.

Kurotaampa vähän päivityksiä yhteen

Salut!

Aika lentää – etenkin vapaa-aika. Koska en saanut ketään (=sitä ainoaa, jolla oli vapaapäivä samaan aikaan ko mulla) lähtemään mukaan Pariisiin alkuviikosta, nukuin pitkään ja kävin kiertelemässä puistossa. Olen ruvennut jo hiomaan taistelusuunnitelmaa vanhempien saapumista varten.


Jäin vahingossa jumiin ihmismassaan Studioille ja näin Disney Stars 'n' Cars -paraatin.

Tiistaina alkoi kassakoulutus. Ensin oli vaikeuksia löytää paikalle, koska meitä oli 7 koulutettavaa, ja meille oli ilmoitettu kolme eri paikkaa koulutuspaikaksi. Tapasimme toisemme Imaginationsin, eli back stagen ”päärakennuksen” edessä, josta lähtevät bäkkärin bussilinjat. Yritimme ensin väärään bussiin ja jouduimme odottamaan seuraavaa. Sen jälkeen hortoilimme suurten varastorakennusten välissä etsien Robin Hoodia. Löysimme matkalta muun muassa jouluparaatin koristeita ja käytöstä poistetun popcornivaunun.

Päästyämme Robin Hoodiin palloilimme vielä ympäriinsä kunnes saimme puhelimella kiinni team leaderin, ja selvisi, että meidät on vähän niinkuin unohdettu. Uusi kouluttaja nimeltään Bienvenue (oikeasti. Bienvenue. Joutuu käyttämään väärää nimikylttiä töissä) saapui viimein ja koulutus alkoi puolitoista tuntia myöhässä.

Koulutuksessa käytiin läpi maksutavat, jotka meillä hyväksytään ja leikittiin vähän myös kassatietokoneella. Ja voin kertoa, että tämä on ihan takapajuista, sillä ranskikset käyttää vielä shekkejä maksutapana. Niitä varten pitää vielä tarkastaa henkilöllisyys virallisella todistuksella eli passilla, hlökortilla tai ajokortilla, joista kirjataan tiedot shekin taakse. Jos shekkivihko on pariskunnan nimissä (eli siinä lukee Monsieur et madame nönnönnöö), molemmilta pitää pyytää henkkarit. Jos shekki on yli 350e (joka ylittyy täällä helposti monihenkisellä perheellä), pitää pyytää kahdet henkkarit samalta ihmiseltä. Jos shekkivihko on pariskunnan nimissä ja shekki on yli 350e, pitää pyytää kahdet henkkarit molemmilta.

Lisäksi täällä on käytössä matkashekit (cheque de voyage) ja lomashekit (cheque de vacance). Eri hommia ja eri prosedyyrit ja ääh. Noh, kunhan vaan pääsisin check-outista läpi, nii tää on varmaan kivempaa hommaa ko rota.

Sitten olin kolme päivää kassalla, joka päivä eri kouluttajan kanssa. Tosi ressaavaa on, ko ei vielä tässä vaiheessa oo oikein varman mistään prosessista, ja on niin monta kohtaa, joissa voi mennä metsään. Lisäksi meillä on turvallisuussyistä sellaiset ikkunat, joiden alla on viiden sentin rako, joten siitä ei saa aikuisen kämmentä läpi. Meillä on kuulokkeet ja mikrofonit ja niiden läpi ranskan kuunteleminen on vielä vaikeampaa, ko kasvotusten puhuminen.

Kahtena ekana päivänä oli ongelmia päivän päätteeksi, kun tehtiin päivänpäätös ja laskettiin rahat. Ekana päivänä meillä oli 6 euroa lisää, ja väsynyt kouluttajani pillahti itkuun. Hirviä selvittely käyntiin, mutta tarkastaja (joka tarkastaa aina koko kopin tilitykset kerralla) lohdutteli vain kouluttajaani, että ei mitään hätään, hän kuittaa sen. Toissapäivänä kassa heitti, koska oltiin vahingossa valittu väärä nappula koneesta, kun saatiin voucher. Siispä piti laskea kaikki uudestaan, ja päiväkin meni reilut puoli tuntia ylitöiksi.

Eilen meni sitten paljon paremmin. Tein oikeastaan kaiken itekseni, näytin välillä oudonnäköistä voucheria kouluttajalle ja pyysin kääntämään asiakkaan kysymyksen kahdesti. Kassanlasku meni paremmin ja kaikki täsmäsi. Prosedyyrit alkoi olla selvillä.

Iltapäivällä oli sitten check out kassatyöskentelystä. Sen onneksi piti sama kouluttaja, jonka kanssa tein aamupäivän töitä, mutta kaikki muut koulutettavat joutui tekemään kokeensa jonkun eri ihmisen kanssa. Alkoi kyllä siinä kokeessa hikoiluttaa, kun en aina ymmärtänyt täysin kysymyksiä ja sitten minulta kysyttiin semmoisia kysymyksiä, kuin ”mitä _kaikkia_ maksuvälineitä meillä hyväksytään”. En tietenkään muista niitä kaikkia, koska normaalisti ne on siinä nenän edessä tietokoneella. Samoin kuin noin kaikki muutkin asiat.

Onneksi kouluttajani oli ymmärtäväinen, ja sanoi, että hänen puolestaan tää on ihan ok. Miusta kuulemma huomaa, että oon kyllä ymmärtänyt tämän työskentelysysteemin, ja osaan käyttää sitä kassaa – ainoa ongelma on kieli. Mutta pääsin sen joka tapauksessa läpi, ja kunhan saan nyt opittua näitä hassuja kysymyksiä, mitä ne tulee meille ranskaksi esittämään, eiköhän se tästä.

Oon juhlinu nyt tätä check outin läpäisyä kuumeen kanssa, ja taidan nyt palata yläkertaan peiton alle kattomaan leffaa.



Ciao!

Isä olen täällä, maailman toisella puolen...

Terveisiä vanhemmille.



Pistetään vielä tänneki: Jos haluutte kortteja, pistäkää osotetta ja toivetta kortin tyylistä tulemaan. (Tämä siis koskee lähinnä kaikkia muita, paitsi vanhempia :D)

Nyt tämä homma on lähteny kunnolla käyntiin

Noniin, nyt näemmä alkaa se aika, etten enää jaksa päivitellä blogia. Mistä te haluatte lukea? En oikein tiiä, onko siinä mittään hauskaa, että kerron misä laitteisa oon käyny ja ärsyttääkö jotakuta, jos ”Disneyn taika särkyy”, ko kertoilen tarinoita kulissien takaa. Kertokaa, nii kirjotan (jos jaksan).

Oon taas ollu töisä. Vapaapäivätki meni täälä lähistöllä, ko ekana päivänä käytiin eka poliisilaitoksella, koska kämppikselta oltiin varastettu viime viikolla Pariisissa lompakko laukusta. Pitkän odottelun jälkeen saatiin kirjallinen todistus kouraan, jotta kämppis voi hakea Suomesta uusia kortteja (ajo- jne).

Toisen vapaapäivän käytin yhen suomalaisen kanssa taas puistossa ja oon nyt käyny melkein jokaisessa Studiosin laitteessa ja show:ssa. Käytiin kattomassa mm. Cinemagique ja Animagique, jotka oli monikielisiä sekä Stitch live!, joka on vuorotellen englanniksi ja ranskaksi. Koska haluttiin vaan tappaa aikaa, mentiin siihen ranskankieliseen versioon, ja hallin ovella minut pysäyttää eräs työntekijä, joka sanoo ”Mademoiselle, le show, c'est en francais.” Joo, mä kyllä tiesin, että se on ranskaksi, mutta näytin ilmeisesti niin turistilta shortseissani ja aurinkolaseissani :D


Koska Stitch on yks sympaattisimmista hahmoista ikinä, päätettiin sitte saman illan päätteeksi kattoa tämän kaverin kanssa Lilo ja Stitch -leffa. Lisäksi selattiin Disneyn vanhempaa tuotantoa, Three Caballeros, jonka tekijä on ollu varmaan jossain huumeissa. Välillä muutenkin Disneyn leffat vaikuttaa siltä, että joku on nauttinut jotain epämääräistä, kun on suunnitellut niitä.

Sitte onkin menny taas pari päivää töissä. Toissapäivänä olin töissä closingissa, eli aloitin yhdeltä ja lopetin yhdeksältä. Muuten ihan normaali vuoro, mutta kahdeksan aikaan, kun puisto meni kiinni, suljettiin sisääntuloportit ja mentiin kaikki pönöttämään uloskäynnin viereen.

En oikein ymmärrä tätä kohteliaisuuskäytäntöä. Asiakkaat hortoilee kuitenkin ympäri pihaa, mutta kaikkien ticketingin työntekijöiden on seistävä portilla vilkuttamassa ja sanomassa au revoir, eikä ohjaamassa väsyneitä kulkijoita kohti uloskäyntiä. Mutta kai se on hauskaa, kun 8 ihmistä on rivissä vilkuttamassa.

Sitten tein 9-17 vuoron. Nämä molemmat vuorot on siitä ärsyttäviä, että menee vähän koko päivä. Eilenkin vaan tulin kämpille ja valmistauduin menemään nukkumaan ennen yhdeksää, koska tänään alkoi vuoro klo 7.00. Sinällään tuo aikaisin aamuvuoro on paras, koska siitä pääsee ekana kotiin, tekemistä riittää mukavasti pitkin päivää ja illalla ehtii tehdä vielä jotain.

Tänään kävin pienemmässä kaupassa, joka on lähempänä kotia. Huomionarvoista on se, ettei täältä saa kanasuikaleita oikein missään muodossa. Huhut kertovat, että tuolta hypermarketista saisi kalkkunasuikaleita, mutta yleensä linnut tulevat joko leikkeleinä (jotka on semmosta 10x10 senttisiä, koska täällä leivätkin on isompia) tai valmiiksi grillattuina ja maustettuina kylminä ”salaattipaloina”, jotka maksaa ihan tajuttomasti.

Koska kanasuikaleet on kuitenkin ehkä meikän yleisin raaka-aine normaalissa ruuanlaitossa, ostin niitä salaattikanoja ja sovelsin hauskan salaatin itelleni. Tuli ihan hyvää. Sitten jälkkäriksi on tarjolla erilaisia maitorahka/jugurtti/asia-hommia, joita on montaa eri makua. Siis todella laaja valikoima maitopohjaisia jälkkäreitä tuolla pikkukaupassakin. Ja alkoholia oli taas tarjolla hyllykaupalla, mutta ongelmaksi muodostuu se, että en jaksa kantaa edes vettä kotiin normaalien ostosten lisäksi. Pitäis varmaan joku päivä lähteä tuon pienemmän matkalaukun kanssa kauppaan, ko siinä on valmiina pyörät alla.

Nyt menee varmaan taas huominen osittain lepäillessä. Sitte alakaaki kassakoulutus jo ens viikolla.

Eka oikia työviikko takana

Juu. Neljä päivää aloitin klo 7.30 ja tänään 7.00. Onneksi nyt on kaksi vapaapäivää. Voi nukkua huomenna pitkään ja levätä. Nään nimittäin unissanikin painajaisia porteista, lipuista ja lastenvaunuista.

Täällä on ollu tosi kiireinen viikonloppu, koska maanantaikin oli vapaapäivä, joten ranskalaiset on ottaneet ilon irti pidennetystä viikonlopusta. Eilen esimerkiksi Disneyland Parkkiin odottettiin 40 000 asiakasta ja Studioille 20 000. Meillä on tällaisina päivinä block-out, joka tarkoittaa että sitä, että joillain vuosipasseilla ei pääse sisälle, eikä cast memberit saa kutsua vieraita.

Meillähän on yhteensä viisi erilaista vuosipassia, joiden hinta ja sisältö vaihtelee. Alin passi ei maksa kuin 30 euroa enemmän kuin yhden päivän lippu kahteen puistoon, mutta jujuna on, että sillä ei pääse sisälle, jos on kiireinen päivä. Eli kesälläkin aika moni viikonloppu on blockattu, ja ne vuosipassiasiakkaat on ihan raivona, ko he ei pääse sisälle.

Onneksi mulla on hyvää vertaistukea, ko yks kämppiksistä on kanssa töissä ticketingissä. Ite asiassa Heidi oli täällä jo viime kesänä samoissa hommissa, nii siltä on hyvä udella näistä ja purkaa sitten päivän päätteeksi, minkälaisia idiootteja molemmilla on päivän aikana ollut.

Se toinen kämppis, joka on ollu täällä aikasemminkin, on töissä Ruususen linnan putiikissa, mutta on tehnyt niin paljon iltavuoroja, etten oo nähny sitä oikeasti pariin päivään ko vilaukselta.

Huonekaverini on meistä nuorin ja tapasin sen jo lentokentällä. Se on töissä ponifarmilla. Siis ponifarmilla! Disneylla on hevosia mm. vetämässä kärryjä Main streetillä, poneja silitettäväksi ja ratsastettavaksi ja Wild West Show:ssa on paljon show-hevosia. Tää kämppis on saanu unelmaduunin: se käy ratsastamassa niillä hevosilla, hoitaa niitä ja käy kollegoiden mukana vähän taluttamassa vaunuhevosta aamupäivisin puistossa. Ihan huippuhomma.

Juttelin myös yhen suomalaisen kanssa, joka on Discoverylandissa laitteilla töissä. Muuten laitteilla olis varmaan mukava olla, sinällään yksioikoista hommaa, mutta siellä työpäivät on 10 tai 10 ja puolen tunnin pitusia. Niillä on sitten kolme vapaapäivää viikossa, mutta silti. Mieluummin ehkä pidän tämän 5x8h -tahdin.

Check-out

Tässä vähän tekstiä eiliseltä:
Kolmas päivä töissä. Kongolainen mies on jatkanu meikän kouluttamista, ja mennee koko ajan paremmin ja paremmin, ko nyt jo on oppinu näitä lipputyyppejä. Ongelmatilanteet tulee lähinnä VIP-portilla, johon saapuu ihmisiä, joilla on ongelmia ja ihmisiä, jotka luulevat olevansa maailman napoja. Mutta normihommat sujuu ihan hyvin ja oon saanu vähän kehujakin töistä.

Toy Story Playland


Eilen töitten jälkeen olin kävelemässä backstagella, kun kuulin Studioilta tuttuja ääniä: miesääni huutaa ”GO GO GO!” ja parin sekunnin päästä kuuluu kiljuntaa. Kyseessä on Toy Story Playlandissa sijaitseva parachute drop. Siis. Toystory Playland on semmonen osa Walt Disney Studiosia, jossa kaikki on iso ja lelumaista. Voi kuvitella itse olevansa lelu. Parachute drop on siis laite, jossa lelusotilaat pudotetaan taisteluun. Se on hieno.


Teki sitten niin kovasti mennä kokeilemaan, että lähdin puistoon. Koska laskuvarjopudotusta olisi saanut odottaa niin kauan, päätin sittenkin lähteä Studio Tram Tourssiin, jossa päästään ratikan kyytiin, kun se kiertää kulisseissa ja seteillä. Viereeni istui tyttö/nainen, jolla oli jonkinlainen kehitysvamma. Kysyi kohteliaasti, että saako istua tähän ja kiitteli moneen kertaan. Juteltiin enemmänkin, ja oli ihana nähdä ihminen, joka oli niin innoissaan kaikesta. Hyvä tuuli tarttui.

Kotona sitten nukkumaan ennen yheksää, koska tänään oli lauantai ja bussit kulkevat huonommin, joten pitää herätä kaksi tuntia ennen töitten alkua. Oli harvinaisen hanurista herätä 5.25 ko kämppikset kuitenkin kaikki valvo pitempään. Ite asiassa viimeisen löysin nukkumasta keittiön lattialta aamulla, koska tämä ei kuulemma saanut nukuttua yöllä. Oli nukahtanut koneensä ääreen joskus aamuyöllä.

Vaikka aamu oli ankea, päiväni parani kertaheitolla, kun olin porteilla töissä hotellivieraiden saapuessa puistoon kahdeksan jälkeen. Nimittäin sama ihminen, jonka vieressä olin eilen istunut ratikassa, tuli nyt miun portista. Toivoteltiin mukavaa päivää toinen toisillemme, ja tuli taas hyvä mieli. Lisäksi kohtasin myöhemmin myös ensimmäisen suomalaisen asiakkaan, joka ihmetteli ääneen portin edessä ”Kumminkohan päin tämä lippu pitää tuonne laittaa”. Harmi, etten saanut yllätettyä suomalaisuudella :(

Täällä on kylmä. Koko päivän lämpötila oli alle kahdessakymmenessä ja välillä satoi. Kostyymissäkin paleli, ja olin ihan kiitollinen siitä, että sain olla iltapäivän sisällä kertaamassa tulevaa check-outtia varten.

Joka meni läpi! \o/ Saan nyt aloittaa työskentelyn yksin (tai siis heti, kun saan omat koodini, joilla voin käyttää portteja), ja saan pysyä tuolla, eikä tarvitse vaihtaa työpaikkaan Pelotti jo oikeasti vähän, että mitä jos en pääsekkään siitä läpi.

Nyt sitten taas valmistaudutaan nukkumaan, sillä aamulla herätys samaan aikaan ko tänäänkin.

Eka työpäivä

Eilen oli eka vapaapäivä. Kävin back stagella kattomassa uudestaan tulevaa työasua ja syömässä hyvin. Tein myös aloittelijan virheen: heti ruokailun jälkeen menin vuoristorataan: Space Mountain: Mission 2. Se oli kyllä ihan hauska, tykillä ammuttiin avaruuteen ja lennettiin siellä pimeässä. Välillä jossain näkyi valaistuja planeettoja tai asteroidivyöhykettä.

Samaisessa laitteessa on töissä yksi suomalainen tyttö, joka oli meidän koulutusryhmässä. Tänään se kertoi, että olivat siellä laitteella sanoneet, että todennäköisesti tyttö joutuu vaihtamaan johonkin muuhun laitteeseen, koska siellä on melkein pakko puhua todella sujuvaa ranskaa. Se olisi jo toinen kerta tänä kesänä, kun suomalainen tyttö vaihtaa pois tuosta laitteesta. En oikein ymmärrä, miksi ne alun perinkään pistää ulkomaalaisia siihen laitteeseen, jos ne ei pääse tätä check outtia läpi.

Mullakin on semmonen kolmen päivän päästä. Se on testi, jossa katotaan, ootko oppinut sen, mitä sulle on kolmessa päivässä koulututettu. Ja tämä siis ranskaksi. Kaikki turvallisuushommat ja pikku nippelitiedot pistetään testiin. Vähän hermostuttaa, jos ei kielitaito riitäkään, ja joudun vaihtamaan johonkin muuhun hommaan.

Tännään olin sitte ekan päivän töissä. Kouluttajaksi osu eräs kongolainen mies, joka onneksi puhu hitaasti (vaikka vähän epäselvästi, ko kämppiskin jo varoitteli, että se puhuu jotain kreolia) ranskaan. Mutta ymmärsin paljon paremmin ko mitä oisin luullu! Vaikiaa oli vaan käytännön hommat, ko aamulla mulle vaan opetettiin lennosta kaikki.

Oon siis töissä Disneylandin portilla ticketingissä. Ekana opetellaan rotation, eli kierto, kun kierretään portilta toiselle. Otetaan asiakkailta lippu, laitetaan se laitteeseen, ojennetaan asiakkaalle ja hymyillään. Nimitys kierto-tullee siitä, ko ekana mennään kaikista vasemmanpuolimmaiselle portille. Sitte ko tullee seuraava tauolta, siirrytään seuraavalle, eli oikeanpuoleiselle portille ja sen portin työntekijä siirtyy taas oikealle jne. ja viimeisestä portista pääsee joku tauolle.

Jos pääsen läpi sen check-outtini, pääsen kassakoulutukseen ja myymään lippuja. Mutta vaikeinta tuosa testissä on tietää, että mitä koodeja eri tilanteille on. Koska me ei koskaan saada huutaa puhelimeen että ”Täällä on tulipalo!” tai ”tuolla jouksee joku vammanen lapsi”, niin meidän pitää osata koodit, joilla voidaan ilmottaa asiasta eteenpäin. Että katotaan nyt.

Huomena taas 7.30. Katotaan, miten jaksan.