Uutta vuotta odotellessa - ja mahdollisesti viimeinen päivitys Ranskasta

Eilen kävin Pariisissa. Oli tarkoitus lähteä kämppiksen kanssa yhdessä, mutta tämä lähtikin aamulla omille teilleen, joten lähdin yksikseni matkaan. Halusin ensiksi käydä vielä ottamassa kuvia puistossa, koska pääsisin sinne nyt mahdollisesti viimeistä kertaa valoisan aikaan. Main streetillä minua tervehti outo hetki, kun kaijuttimista kuului jouluista musiikkia ja yhtäkkiä alkoi sataa lunta. Lumikoneista ylhäältä, mutta silti. Oli nättiä!



Kävin katsomassa vielä yhden joulushown ja suuntasin Pariisiin. Matkaoppaista oli kerrankin jotain hyötyä, sillä aamulla tekemistä etsiessäni silmiini osui kuvaus ”Musée des arts et métiers” -nimisestä paikasta. Suoraanhan se kääntyy ”taiteiden ja ammattien museoksi”, mutta se oli vähän sellainen tieteellinen museo. Siellä esiteltiin erilaisia välineitä, joilla oli entisaikaan käytetty tieteelliseen mittaukseen, kerrottiin nykyisen kellon kehitysvaiheista ja näytettiin miten vanhat trukit ja kutomakoneet toimi. Näin niinko esimerkiksi. Hieno oli paikka. Steampunk-peliä varten kaikki valmiina.

Tänään tein aamuvuoron töissä. Miut oli alkuperäisessä planningissa merkattu kassalle, mutta olivat siirtäneet rotaan, koska ilmeisesti oli tarpeeksi ihmisiä kassoilla. Hampaita kiristellen vaihdoin kengät ja valmistauduin tulevaan. Meitä kuitenkin aloitti yhtä aikaa 15, joten päivä meni ihan kivuttomasti, ja tuntui, ettei ihmisiä edes ollut niin paljoa, kuin muutama päivä sitten.

Sen sijaan nyt pitää olla tarkkana lippujen aitouden kanssa. Internetistä ja kaupoista ostettavat lippuja on alkanut tulvia meille väärennöksinä, joten joka kerta, kun näen huonosti tulostetun tai kopioidun e-lipun, alan jo automaattisesti mutristelemaan suuta. Osa asiakkaista arvaa, että nyt on ostanut väärennetyn lipun ja osa on ihan raivona. Tiedä sitten, kuinka moni on itse se väärentäjä.

Päivän suurimpana yllätyksenä oli kyllä se, kun iltapäivällä tuli taukohuoneeseen yksi työkaveri siviilivaatteissa ja patisti meidät tauolle briiffing roomiin, jossa kohta vietettäisiin yhden työkaverin läksiäisiä, kun se jää eläkkeelle. Briiffiing roomista oli kannettu kaikki irtotuolit pois ja tilalle asetettu penkkejä, lahjapöytä ja seisova pöytä kaikennäköisiä pieniä leivonnaisia, kuten minicroissantteja ja pieniä keksejä. Ja Mikki! Eläkkeellelähtijä joutui seisoskelemaan hyvän tovin Mikki Hiiren kanssa yhteiskuvissa, ennenkuin pääsi edes aloittamaan juhlimista.

On kyllä ollu tosi mukavaa olla joulu täällä. En yhtään osaa sanoa, että miten suhtautuisin siihen, että pitäisi olla pidempi aika täällä, levottomassa asuntolassa ja kiireisessä työympäristössä, mutta tästä lyhyestä pyrähdyksestä olen nauttinut. Tykkään paljon työkavereista ja mulla on tosi mukavia kämppiksiä, joten kanssa oon nyt monena iltana jäänyt suustani kiinni keittiöön, kun olen yrittänyt mennä nukkumaan.

Katotaan, muuttuuko ääni kellossa tässä parin päivän aikana. Tänään olin siis aamun töissä ja huomenna teen super-closingin, kun puisto on auki jonnekin yhteen asti uuden vuoden kunniaksi. Työvuoro loppuu siis kahdelta aamulla. Seuraavana päivänä teen iltaan, eli aloitan kahdelta (12h vuorojen välissä, siis) ja lopetan kymmeneltä ja viimeisenä päivänä olen vielä kassan breaker, eli aloitan kymmeneltä (taas 12h välissä) ja lopetan kuudelta. Seuaavana päivänä lähtee lento Suomeen. Oon tottunu heräämään viimeistään seittemältä joka aamu, joten huomisesta illasta voi tulla vähän tuskaa. Pakko ottaa päikkärit välissä ja juoda paljon kahvia ja toivoa, että jaksaa valvoa venäyttämättä leukaa paikoiltaan.

Mahdollisesti viimeistä kertaa siis nyt terveisiä Starbucksista ja Pariisista. Vielä on hyvät fiilikset ja harmittaa, että kotiinlähtö on niin lähellä. Voisinko käydä vaikka aina kuukauden kerrallaan Oulussa ja kuukauden Pariisissa?

Hulluja välipäiviä

Täällä on ihan hirviästi ihmisiä. 26. päivä odottivat paljon ihmisiä, mutta kävikin niin, että päädyttiin kassalla lähinnä pyörittelemään peukaloita, ja oltais varmasti oltu ajoissa valmiita ja ensimmäisena kotona, ettei meitä olisi unohdettu kassalle sen jälkeen, kun meidän piti laskea rahat päivän päätteeksi eli tehdä cash out. Sinä päivänä viisi ihmistä jätti tulematta töihin ilman varoitusta, joten kaikki team leaderit oli niin kiireisiä, ettei kukaan kerennyt tekemään meille cash outtia.

27. päivä puolestaan helvetti pääsi irti. Omalla kassallani ei toiminut mikrofoni ollenkaan, joten rotan tekijöitä (=rotation, eli kierto, jolloin edetään portilta portille) kysyttäessä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja lähdin kassalta ulos kietoen kaulahuivia tiukemmin paikalleen.

Melkein törmäsin ensimmäiseen ihmismassaan heti ovella. Kassan ikkunasta näkyy väärään suuntaan, enkä ollut tajunnut, että koko porttien edusta oli ihan täynnä porukkaa. Ihan koko Disneylandin alunen oli täynnä ihmisiä, jotka yrittivät päästä Disneylandiin. En kesän kiireisimpinäkään päivinä oo nähnyt niin isoa ihmismassaa pyrkimässä sisään.

Tein vain tunnin verran töitä rotassa ja palasin sen jälkeen kassalle. Kämppis, joka oli tehnyt koko aamun rotaa, valitti ettei neljässä tunnissa päässyt kuin kerran tauolle, kun rotation ei pyörinyt, eikä ollut tarpeeksi työntekijöitä, että kukaan olisi päässyt tauolle.

Tänä aamuna aloitin klo 7.00 ja tein päivän rotaa. Pelkäsin, että tästä tulee samanlainen päivä, kuin edellisestä. Onneksi nyt oli enemmän työntekijöitä, ja rota pyöri ihan hyvin. Huomenna on onneksi vapaapäivä, niin saa nukkua vähän pitempään ja lähdetään ilmeisesti taas kämppisten kanssa Pariisiin. Kahtellaan.

Musta on ollu tosi omituista, ko itteä hävettää töissä aina selittää kollegoille tai teamleadereille jotain, kun ei löydä sanoja ja puhe on tönkköä, ja tuntuu, ettei vieläkään pysty ottamaan kunnolla osaa keskusteluihin. Asiakkaita neuvoessa tilannehan on ihan eri. Esimerkiksi jos kassalla pitää selittää jotain vuosipassijuttuja, ne tulee ihan automaatiolla ja välillä niin nopeasti, että yllätän itsenikin. Mutta asiakkaat näyttää ymmärtävän hyvin.

Eilen illalla juteltiin varmaan pari tuntia yhen kämppiksen kanssa ranskaksi, joka kehu sitä, miten hyvää ranskaa puhun ja etenkin sitä, miten luonnolliselta kuulostaa se englanti, jota me muiden kämppisten kanssa puhutaan. Natiiviranskalaisille se ei varmaankaan riitä, eikä minnekään ranskalaisiin kouluihin, mutta oispa kyllä siistiä käydä vielä jossain muussa ranskankielisessä paikassa. Ja nyt haluttais kovasti lähteä myös Englantiin tai Jenkkeihin. Tässä taas nähtiin miten hyvin meni tämä syyskuussa tekemäni lupaus "Nyt riittää tämä paikasta toiseen reissailu hetkeksi".

Oon ollu tosi ilonen, että täällä on ollu tuttua porukkaa jo valmiiksi. On ollu tosi helppoa "sopeutua" tänne ja töissä on ollu mukavaa. Kaveireita löytyy aina tarvittaessa, ja esimerkiksi uusiin kämppiksiin ja muutamaan uuteen työkaveriin on päässy helposti tutustumaan ja tuntuu, että ne ois tuntenu pitempäänki ko reilun viikon. Varmaan tulee ikävä. Mutta riittäis kyllä jo näitten joululaulujen kanssa.

Tässä näytettä siitä laulusta, joka soi kerran päivässä itse puistossa ja monta kertaa päivässä kollegojen päässä. Video on kuvattu täällä, mutta onneksi kaikki ei ole ihan noin ysäriä, kuin miltä tuolla näyttää.

Joyeux noël!

Pistetäämpä tähän vain lyhyt päivitys joululta:

Aaton olin töissä kassalla, kasista neljään, ja osuin onneksi tosi kivalle kassalle. Olivat varautuneet töissä siihen, että tänään tulisi enemmän asiakkaita, joten team leaderiltä tuli käsky, että "järkkäätte pohjakassat ja muut kuntoon, käytte tauolla, avaatte ja pysytte auki, vaikka ei olekaan asiakkaita". Mikäs siinä sitten. Turistiin keskenämme ja myytiin joitain lippuja aina välissä. Päivä meni joutuin ja kevyesti.

Kämppikseni oli järkkäämässä jouluillallista muutamalle ticketingin työntekijälle, ja miekin lähdin mukaan. Nostalgista kyllä, juhlat pidettiin samassa hotellissa, missä mekin asuttiin kesällä. Laitettiin sitten yhdessä mm. kinkkua, pottumuusia, jauhelihapihvejä, porkkanoita, papuja, kukkakaalia, paahtoleipää ja foie gras'ta kymmenelle hengelle ja syötiin kunnolla. Oli tosi mukava joulu hauskojen tyyppien kanssa.

Yö jäi vähille unille ja aamulla odotti sunnuntaiaamun karmeus: työvuoro alkoi 7.30 mutta bussi viimeinen bussi töihin lähtisi klo 6.24. Tunnelmat vaihtelivat hysteerisestä koomaan, kun ennen kuutta noustiin ylös ja raahauduttiin bussille.

Ja koska nämä eteläeurooppalaiset viettää jouluaan vasta tänään, niin Secret Santan joululahjatkin jaettiin tänä aamuna. Ite sain lahjaksi Yves Rocherin käsirasvaa (jota ihan samaa olin itse asiassa ite käynyt ostamassa viikko takaperin) ja kynsilakkaa. Oli jotenkin tosi mukava fiilis, kun ihmiset availee innoissaan lahjojaan ja kaikkia hymyilyttää.

Nyt sitten tulin jälkiruokakahville Starbucksiin ja samalla vähän päivittelen blogia. Tein Facebookkiin kuva-albumin jo ekalla Starbucksin keikalla, mutta jostain syystä turvallisuusasetukset on rajanneet albumin niin, että vain itse pysty näkemään sen. Nyt kun korjasin asian, niin saa kiiruhtaa Facebookin kuvakansioon katsomaan niitä kuvia.

Hyvää joulua! Joyeux noël!

Kiireistä joulunalusaikaa

Tosin, että eihän meikän joulunalusaika ole kiireinen samalla tavalla kuin kaikilla normaaleilla ihmisillä joulukiireineen. Oon lähinnä kiireinen töitten kanssa. Oon yllättävän hyvin pärjännyt tuolla kassalla ja kaikki asiat on suunnilleen samalla lailla kuin kesälläkin. Helpottaa hirveästi se, että pystyy vain toistelemaan ihan samoja asioita asiakkaille ja hallitsee jo hyvin sen sanaston, jota töissä joutuu käyttämään. Kollegojen kanssa joutuu käyttämään vähän enemmän luovuutta, mutta juttuseuraa on aina löytynyt.


Tässä kuva kassalta. Vaikka laatu on kännykkäkamera-tasoa, niin kai tästä selvää saa. Tuommosessa pytingissä meitä on kolme vierekkäin ja kolme muuta selän takana. Meijän ja asiakkaan välissä on onneksi lasi, koska tuolla vetää kuitenkin ihan mukavasti talvellakin, koska se aukko, josta annetaan rahat ja liput, on avonainen.

Esimerkiksi sinä päivänä, kun tuo kuva on otettu, olin kassalla yhden puolalaisen, kolmen espanjalaisen ja yhden ranskalaisen kanssa. Koska ei ollut asiakkaita, espanjalaiset opetti mulle espanjalaisia fraaseja ja kirosanoja. Minä puolestani sitten opetin suomalaisia kirosanoja, ja lounastunnin loppuun mennessä yhden vierustoverin muistikirja oli kiertänyt melkein koko ruokapöydän, kun kaikki halusivat oppia sanomaan "perkele".

Ticketingissä on sellainen jännä jakauma, sillä täällä on kaksi sellaista ryhmittymää, jotka erottuu toisistaan selvästi: ne, jotka on olleet viime kesänä yhdessä töissä ja ne, jotka aloittimat syyskuussa tai sen jälkeen. Ja vanhat pierut sitten vielä erikseen siellä pyörimässä. Mutta on aika jännää, koska kuitenkin edelleen tapaa koko ajan sellaista porukkaa, jota ei oo ennen nähnyt, myös senkin takia, että osa on Studioilta.

Mehän siis tehdään töitä vain DLP:n eli Disneyland Parcin puolella, mutta Studioilla on ihan oma ticketing. Tarviihan sinne myös oman lipun. Studiot vaan on pienempi, sekä fyysisesti että työntekijöiden määrässä. Suurin osa työntekijöistä tekee töitä pääasiallisesti vain toisessa puistossa, mutta kesälläkin melkein kaikki meidän puistosta kävi tekemässä vuoron tai pari Studioilla, koska meitä nyt vain oli niin paljon enemmän, että pärjäsivät hyvin ilmankin niitä työntekijöitä. Nyt kuitenkin ne ovat sekoittaneet pakkaa ja siirrelleet työntekijöitä puistosta toiseen joulun ajaksi.

Nyt joulun alla ovat järjestäneet tuolla Secret Santa -homman, jossa halukkaat saa laittaa nimensä hattuun ja sieltä sitten vedetään yksi, jolle pitää ostaa lahja. Itelleni osui joku tyttö, jota en tunnistanut nimen perusteella, joten piti ostaa vain geneeristä tyttötavaraa. Jännä nähdä, mitä ite saa.

Ilmoja on pidellyt. Tapoin eilen jopa hyttysen täällä. On ollu paljon lämpimämpää nyt pari päivää, kun ei oikeastaan oo satanu ollenkaan. Mikä on tosi hyvä, koska mulla on kengässä reikä. Eilen esimerkiksi oli hyvä ja suhteellisen kaunis päivä, kun lähdettiin espanjalaisen kämppiksen ja puolalaisen työkaverin kanssa käymään vapaapäivän kunniaksi Pariisissa.

Koska kellään meistä ei ollut mitään valmista suunnitelmaa ja karttanakin toimi vain metrokartta, päätettiin lähteä katsomaan sitä suurempaa riemukaarta, eli La Defensea, joka siis oikeasti on vähänniinkuin toimistorakennus. Oli tarkoituksena nousta ylös, mutta huomiomme harhautui metroasemalta noustessa, kun eteen avautuikin yllättäen keskelle aukiota rakennetut joulumarkkinat.

Tykkään kovasti tästä joulumarkkinatavasta, kun tuodaan kaupungille pieniä ”hirsi”mökkejä, joissa myydää kaikkea joulukrääsää ja ruokaa, alkaen korvakoruista päättyen vohveleihin. Mutta tunnelma on mukava ja hyvät tuoksut seuraa kaikkialle.

Kiivettiin sitten portaat ylös Defensen juurelle, josta myös oli hyvät näkymät kaupunkiin. Myös Riemukaari näkyi suoraan edessä. Jossain sanottiin, että jos asettuu Louvren pienoisriemukaaren eteen sopivalle paikalle, eikä ole tuulista, voi nähdä samassa linjassa Luovren minikaaren, tuon oikean Arc de Triomphen ja La Defensen.

Sitten leikittiin turisteja loppupäivä; käytiin Riemukaaren päällä, Notre Damen sisällä ja viimeiseksi käytiin katsomassa Eiffeltornia hämärällä. Otettiin paljon turistikuvia ja oltiin ylpeitä, että selvittiin koko päivä ilman varsinaista karttaa.


Näkymiä Riemukaarelta


Illalla yksi kämppiksistä teki ruokaa ja vietettiin semmoinen miniläksiäisilta, kun toinen espanjalainen joutuu lähtemään kotiinsa etuajassa. Musta oli vielä niin mukava, kun se tuli käymään toisen suomalaisen ja toisen espanjalaisen kämppiksen kanssa kattomassa mua mun lippukassalla, kun olin töissä. Harmi vain, että parempaa läksiäiskorttia en siihen hätään keksinyt, kuin tulostin uudestaan edellisen asiakkaan kuitin ja ympyröin siitä alaosan jossa lukee ”SUSANNA vous souhaites une bonne journee – Have a nice day!”

Perillä

Lähdin siis perjantai-aamuna seitsemän aikaan lentäen kohti Helsinkiä, ja siellä tapasin kollegan viime kesältä, jonka kanssa jatkettiin matkaa. Väsyneinä ja vähän pöllämystyneinä saavuttiin Pariisiin ja lopulta päädyttiin ottamaan luotijuna Disneyn asemalle ja sieltä jatkettiin vielä paikallisjunalla castingin toimistolle. Ihasteltiin mennessämme ympäristöä ja tuntui samaan aikaan siltä, että on ollut tuhat vuotta pois, mutta muistaa vielä kuin eilisen, miten on näillä kaduilla kävellyt. Ja sitten meitä odotti yllätys.

Disneyn oma casting- ja housing toimisto oli tupaten täynnä porukkaa. Infokirjeessä oli pyydetty saapumaan toimistolle ennen kello viittä, mutta kolmen aikaan saapuessamme paikalla oli vähintään toista, ellei jopa kolmattakin sataa castmemberiä. Uudet kävivät allekirjoittamassa soppareitaan, vanhoilta tarkistettiin tiedot ja sen jälkeen kaikki pistettiin jonottamaan majoitusinfoon. Koko hommaan meni kaksi tuntia, ja itse pääsin kolme kertaa sanomaan jotain ja loppu aika meni lähinnä jonotukseen. Onneksi oli kaveri mukana.

Asunto tuli tällä kertaa Disneyn lähemmästä asuntolasta, eli La Boiseriestä. Pihaa en vielä ole nähnyt kunnolla kuin pimeällä, mutta asunto itessään on ihan kiva. Toisessa kerroksessa oleva kolmen makuuhuoneen asunto, jossa meitä nyt siis asuu kuusi tyttöä. Meidän huoneessa on oma WC, jee.

Kämppiksiksi sain sen edellämainitun kollegan viime kesältä, sekä toisen suomalaisen, joka oli halloweenin myös ticketingillä töissä, kaksi espanjalaista ja yhden liettualaisen. Kaikki kämppikset on vaikuttaneet tähän mennessä tosi kivoilta ja asuntokin on ylittänyt odotukset.

Työsoppari on nyt ticketingiin. Oli hauska käydä metsästämässä uusi työpuku, johon kuuluu vanhojen osien lisäksi muun muassa kirkkaanpunaiset sormikkaat, kaulaliina ja pipo, joka näyttää tonttulakilta. Kaikki, joilla on pipo päässä, muuttuvat saman tien koomisen näköisiksi.


Tässä työkaverini Max ja Laima todistavat edellisen väittämän todeksi.

Työ oli helppoa, koska kovinkaan paljon uusia asioita ei ole ilmestynyt poissaoloni aikana. Olin ihan kauhuissani, kun olivat jo toisena työpäivänä pistäneet meikät lippukassalle, ja vielä toiselle niistä kaikkein kiireisimmistä. Kaikki sujui kuitenkin odotettua paremmin, jutut olivat aika hyvin muistissa ja jopa ranska sujui yllättävän hyvin. Hauskaa on ollu nähdä sekä vanhoja kollegoita että ihan team leadereitä, joista osa on ihan selvästi tunnistanut naaman ja tervehtinyt tosi iloisesti, kun ollaan tavattu.

Täällä on kylmä. Ei siis sillä tavalla kylmä, kuin Suomessa, vaan täällä tulee joka päivä vettä, joskus vaihtelun vuoksi myös rakeita tai räntää, joka sulaa heti pois. Jos lämpötila käy alle nollassa, se tarkoittaa sitä, että bussit on myöhässä, koska on liukasta, mutta päivän myötä lämpenee niin paljon, ettei iltapäivällä täällä enää mitään jäätä ole lumesta puhumattakaan. Tuulee myös yllättävän paljon sisämaakaupungiksi.

Oon nyt kaks ekaa päivää käyttänyt niin, että oon suoraan töistä jäänyt puistoon työkavereitten kanssa ja ollaan käyty laitteissa ja vähän shoppailemassakin. Uni on jäänyt vähän vähille. Nyt vielä tämän viikon teen kokonaan aamuvuoroja. Mutta vaihtelua on luvassa, sillä taisin joulun jälkeen tehdä jonkun aamuvuoron, joka alkaa jo seittemältä eli aikaisin aamuvuoro, mitä meillä on, ja uuden vuoden aattona oon töissä iltakuudesta yökahteen, eli myöhäisin iltavuoro, jota koko vuonna tehdään. Siksi menneekin vähän tiukille, kun viimeiset kolme päivää menee niin, että työvuorojen välissä on vain 12h aikaa, joten pitää hoitaa pakkaukset ja tuliaisten ostot ajoissa poissa alta.

Koska Disneyn asuntoloissa ei tietenkään ole mitään ilmaista internettiä, tultiin kämppiksen kanssa Villagen Starbucksiin istumaan ja käyttämään niiden wifiä. Join äsken todella, todella hyvää valkosuklaa-kahvia kermavaahdolla. Suosittelen!

Mitä vittua, Disney?

Suuri shokki kohtasi minua tänään, kun soitin Pariisiin kysyäkseni, että monelta alkaa työt lauantaina. Soitin onneksi suoraan johonkin keskukseen, jonka numero oli annettu, ja esittelyn jälkeen kohteliaasti pyysin vastannutta ranskalaista kertomaan, monelta aloittaisin työt lauantaina.

Tavattuani nimeni pari kertaa ilman, että nainen olisi löytänyt nimeäni listasta, tämä varmisti, että parking oli paikka josta etsiä, ja pyysi lopulta työntekijä ID:ni numeroa. Tuolla maagisella tiedolla tämä sai auki sopimukseni ja ymmärsi, miksei löytänyt nimeäni pysäköinnin työvuorolistasta. "Susanna hei, sopimuksesi ei ole parkingissa - se on ticketing DLP:ssä". Siis lipunmyynnissä, jossa olin viime kesänä ollut. Waaat?

Olin ensin hämmentynyt ja sitten riemu alkoi voittaa. Puhelun jälkeen rupesin vilkuilemaan työsopimustani ja toden totta - työnkuvaksi mainittiin "hôtesse de billetterie", eikä itse sopimuksessa mainita parkingia sanallakaan. Olin silti saanut esimerkiksi yhteystietolapun parkingiin. Lisäksi sähköpostissa olevassa työtarjouksessa kerrotaan, että työ on "hôtesse de billetterie parking". Kuitenkin tämä puhelimessa oleva nainen ei löytänyt nimeäni parkingin listoista, vaan nimenomaan ticketingistä. Myöhemmin selvisi, että myös eräs suomalainen kollegani on kokenut saman siirron - saanut tarjouksen parkingiin ja koko ajan luullut menevänsä sinne, mutta nyt soiton yhteydessä on paljastunut, että työntekijä on merkattu ticketingiin.

En valita! En yhtään. Jos pääsen ticketingiin, olisi se huippua. vähän jänskätti lähteä uuteen paikkaan töihin, mutta jos pääsen taas samoihin hommiin tuttujen työkavereiden kanssa, niin olen todella iloinen. Jännityksellä sitten odotetaan huomista.

Lento lähtee aamulla klo 7.00 ja perillä pitäisi olla joskus yhden jälkeen paikallista aikaa. Lauantaina sitten klo 9.00 töihin. En tiedä yhtään, että kuinka pystyn käyttämään nettiä, mutta toivottavasti jotakin kautta. Joten hei hei nyt tältä erää!

Mitä jäi käteen?

Kesän viimeinen merkintä jäi ilman sanallista kerrontaa, mutta video kyllä varmasti välitti pääosin tunnelmat. Suomeen palattuani piti kiirettä lähinnä asunnonetsimisen ja opinnäytetyön kanssa, joten blogin päivittäminen ei tuntunut edes ajankohtaiselta. Olin vakaasti päättänyt valmistua jouluksi ja etsiä töitä täältä uudesta kotikaupungistani. Vaan toisin kävi.

Kirjoittelin kaikessa rauhassa opinnäytetyötä marraskuussa ja jouduin käyttämään muun muassa Disneylandin sivuja referenssimateriaalina. Siellä oli täysi Halloween päällä ja ihania, uusia kuvia puistosta. Luin yhä uudestaan ja uudestaan haastateltavieni vastauksia ja kävin aina välillä kertomassa kämppiksilleni tarinoita viime kesältä, joissa yleensä joku työkaveri teki jotain hullua tai eräänä päivänä...

Marraskuun kolmantena päivänä sähköpostiin kolahti viesti nimellä "DISNEYLAND PARIS APPEL AUX EX CAST MEMBERS - CONTRATS DE NOËL 2011 - DERNIER OPPORTUNITES", eli viimeiset mahdollisuudet olivat käsillä. Hirvittävä levottomuus vaivasi minut ja mietiskelin pitkään, että yrittäisinkö löytää Suomesta mahdollisesti jatkuvia töitä, vai lähteä Ranskaan vain pieneksi pätkäksi. Viimein keräsin rohkeuteni ja pistin puhelimen herättämään puoli tuntia ennen kuin Disneylle voisi soittaa (casting antoi kirjeessä kolme puhelinnumeroa, jotka olisivat käytössä vain kahtena päivänä ja määrättyinä kellonaikoina joulusopimuksia varten).

Ensinnäkin unohdin, että ranskalaiset ovat tunnin meitä jäljessä ja sitten kun viimein yritin oikeaan aikaan soittaa castingiin, nämä ohjasivat puhelut suoraan vastaajaan tai linjat tuuttasivat varattua. Soittelin koko aamupäivän sellaisia puolella korvalla hälytysääntä kuunneltuja puheluita ja yllätys oli suuri, kun viimein linjalta vastasi, pirteänä kuin peipponen, ranskalaisen naisen ääni. Sen lisäksi, että olin jo lopettanut odottamasta vastausta niin voin kertoa, että ranskan puhuminen ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ja vielä puhelimessa, oli hieman outoa. Mutta olin itsekin yllättynyt, miten hyvin sain puhuttua ja asia tuli selväksi. Nimittäin ticketingissä ei ollut enää paikkoja joululle. Ne olivat siis joko menneet jo sen aamupäivän aikana, tai sitten jo kesän lopussa, kun Disney lähetti ensimmäiset kirjeet kesän työntekijöille, että nyt tarvittaisiin lisää työvoimaa.

Ilmeisesti päätökseni palata töihin oli ollut oikea, sillä menin ihan rikki tästä vastauksesta. Pitkin iltaa itkin ja murehdin, sillä olin jo henkisesti ehtinyt valmistautua viettämään kuraista joulua Akun ja Mikin kanssa. Niinpä sydän alkoi takoa lujaa, kun sähköpostiin kolme päivää myöhemmin sain työtarjouksen. Lipunmyyjäksi juu, mutta parkingin puolelle. Täytyy kyllä sanoa, että olin kesän aikana ehtinyt tykästyä ticketingiin ja arvelin parkingin olevan karumpaa ulkotyötä, mutta en oikeasti tiedä, mitä kaikkea ne siellä tekevät. Jossain parkkipaikan laitamilla nimittäin sijaitsee kenneli, jonne puistoon tulevat asiakkaat saavat jättää kissojaan ja koiriaan hoitoon päivän ajaksi. Lisäksi peritään tietysti parkkimaksu, mutta lippuja sieltä ei käsittääkseni myydä. Eikä autoja itse parkkeerata, uskoisin. Työasu on uskomattoman tyylikäs tuulipuku, jossa on yhdistetty kirkasta vaalean sinistä ja kirkasta keltaista ihan kirjaimellisen häikäiseväksi kokonaisuudeksi. Pitäähän parkkipaikalla erottua.

Koska työ on työtä ja Disneyland on Disneyland ja kaksi viikkoa seisoo vaikka päällään, otin työn vastaan. Halusin ihan oikeasti nähdä minkälaiseksi ne saavat puiston muutettua joulua varten. Tiedän, että suurin osa ystävistäni kurtistaisi kulmiaan ja mutisisi jotain kaupallisesta kulutusjuhlasta, joka syö hermoja ja rahaa, mutta onneksi itse luulen viihtyväni tuolla oikein mainiosti tekolumen ja joululaulujen keskellä. Että sinne siis, 17.12. alkaa työt.


Kuva osoitteesta http://i1-news.softpedia-static.com/images/news2/Go-Online-for-a-Stress-Free-Christmas-2.jpg