tiistai 14. kesäkuuta 2011

Eka oikia työviikko takana

Juu. Neljä päivää aloitin klo 7.30 ja tänään 7.00. Onneksi nyt on kaksi vapaapäivää. Voi nukkua huomenna pitkään ja levätä. Nään nimittäin unissanikin painajaisia porteista, lipuista ja lastenvaunuista.

Täällä on ollu tosi kiireinen viikonloppu, koska maanantaikin oli vapaapäivä, joten ranskalaiset on ottaneet ilon irti pidennetystä viikonlopusta. Eilen esimerkiksi Disneyland Parkkiin odottettiin 40 000 asiakasta ja Studioille 20 000. Meillä on tällaisina päivinä block-out, joka tarkoittaa että sitä, että joillain vuosipasseilla ei pääse sisälle, eikä cast memberit saa kutsua vieraita.

Meillähän on yhteensä viisi erilaista vuosipassia, joiden hinta ja sisältö vaihtelee. Alin passi ei maksa kuin 30 euroa enemmän kuin yhden päivän lippu kahteen puistoon, mutta jujuna on, että sillä ei pääse sisälle, jos on kiireinen päivä. Eli kesälläkin aika moni viikonloppu on blockattu, ja ne vuosipassiasiakkaat on ihan raivona, ko he ei pääse sisälle.

Onneksi mulla on hyvää vertaistukea, ko yks kämppiksistä on kanssa töissä ticketingissä. Ite asiassa Heidi oli täällä jo viime kesänä samoissa hommissa, nii siltä on hyvä udella näistä ja purkaa sitten päivän päätteeksi, minkälaisia idiootteja molemmilla on päivän aikana ollut.

Se toinen kämppis, joka on ollu täällä aikasemminkin, on töissä Ruususen linnan putiikissa, mutta on tehnyt niin paljon iltavuoroja, etten oo nähny sitä oikeasti pariin päivään ko vilaukselta.

Huonekaverini on meistä nuorin ja tapasin sen jo lentokentällä. Se on töissä ponifarmilla. Siis ponifarmilla! Disneylla on hevosia mm. vetämässä kärryjä Main streetillä, poneja silitettäväksi ja ratsastettavaksi ja Wild West Show:ssa on paljon show-hevosia. Tää kämppis on saanu unelmaduunin: se käy ratsastamassa niillä hevosilla, hoitaa niitä ja käy kollegoiden mukana vähän taluttamassa vaunuhevosta aamupäivisin puistossa. Ihan huippuhomma.

Juttelin myös yhen suomalaisen kanssa, joka on Discoverylandissa laitteilla töissä. Muuten laitteilla olis varmaan mukava olla, sinällään yksioikoista hommaa, mutta siellä työpäivät on 10 tai 10 ja puolen tunnin pitusia. Niillä on sitten kolme vapaapäivää viikossa, mutta silti. Mieluummin ehkä pidän tämän 5x8h -tahdin.

2 kommenttia:

  1. Mulle sopis kyllä yksioikoisetkin hommat, sillä laskutukseen ja vuosilippuhäslinkiin musta ei olis! Eikä laitetyöläisten pitkät päivät haittaa, väsy on kuitenkin kova :D Perjantaina oon jo Disneyllä :)

    VastaaPoista
  2. Noniin, tervetuloa vaan. Jos teidätkin pistetään Citeaan, niin pistä viestiä. Ja muutenkin :D Mikä olikaan sun työnkuva täällä?

    Viime hetken vinkkejä: pyyhe mukaan, lakanoita ei. Ekan päivän "formaalit" vaatteet kannattaa valita sen mukaan, ettei siellä kaikilla ole kauluspaitaa ja että niitä vaatteita käyttäisi sen koulutuksen jälkeenkin (eli ettei ota yhtä vaatekertaa vain parin päivän takia).

    Kosmetiikkaa on helposti ostettavissa tuolta läheiseltä ostarilta, samoin ruokaa ja vaatteita. Muista ottaa mukaan pieni muistivihko ja kyniä, jotta pystyt tarviattessa tekemään muistiinpanoja koulutusten aikana. Pieni, huomaamaton laukku kannattaa ottaa mukaan, jotta sen voi tuoda mukana työpaikalle. Miun pitäisi löytää joku semmonen kännykkäkotelon kokonen laukku, että sais vähän rahaa ja puhelimen kulkemaan koko päivän mukana, koska meillä ei ole lokeroita tai muuta siellä työpisteellä.

    Jos teitä aloittaa niin paljon samalla kertaa, että järkkäävät sekä englannin- että ranskankielisen koulutussession, kannattaa valita ranska, jos vain kieli luonnistuu. Saa sitten jo vähän lämmiteltyä aivoja mukavilla ryhmäluennoilla ennenkuin pitää lähteä täysin ranskankieliseen työpaikkaan.

    Nii ja hauskaa matkaa :)

    VastaaPoista